tiistai 18. toukokuuta 2021

Kivipenkereen siistiminen osa 1

Nyt alkaa puutarha olla siinä kuosissa, että voin pikku hiljaa alkaa keskittyä ehkä jopa suurinpaan tai ainakin työltään raskainpaan projektiin. Talomme siis rakennettiin tontin/tilan korkeimmalle kummulle, vähän niinkuin ennen vanhaankin oli tapana. Takapihallamme oli siis jyrkähkö mäki alunperin, joka laskeutui kohti pientä jokea. Koska tontilta nousi maatöiden ohessa niin paljon lohkareita ym., päätimme isännän kanssa tehdä takapihalle penkereet, jotta saisimme hieman tasaista lisätilaa pihamaalle. Haasteita tämä toki on tuonut jo muunmuassa kukkapenkin istutuksessa. Seuraava haaste olisi saada penkeireiden kiveykset nätiksi. Ja miksikö vasta nyt? Koska isäntä tuttuun tyyliinsä hommasi kaivurin itselleen noin kuukaudeksi ja samalla kaivuu hommia kylän tutuille aivan liian paljon. Kun oman pihan kaivamisesta ei makseta, se tehtiin melko nopeasti ja minä jouduin tekemään kompromisseja. Seuraavat vuodet näyttävät, mitä onnistun loihtimaan vai säästänkö vain rahaa, että saan osan paikoista muokattua uudelleen.
Fiksumpaa toki olisi ollut muotoilla penger ensin, laittaa rikkaruohokangasta tai jotain vastaavaa vahvaa penkereeseen ja asetella kiven lohkareet siihen nätisti. Sitten olisi helppo lisätä uutta multaa koloihin, joihin haluaa kivikkokasveja istuttaa. Vähemmän hikeä ja kitkemistä. Perustus vaiheessa tämä vie enempi aikaa ja rahaa, joten siinä kaksi syytä miksi meillä mentiin nyt vähän "oikaisten".

Tässä on siis kuvaa ensimmäisestä penkereestä vasemmalta puolen pihaa kuvattuna (talolta päin katsottuna). Tämä näyttää minusta ihan siedettävältä. Joitain koloja löytyy, johon voisi muualta pihasta löytää täytekiviä ja osa maa-aineksesta pitäisi saada pois ennen varsinaisia istutuksia. Mutta tämä on aika helppo ajatella kukkivaksi kivikkoparatiisiksi vielä joku päivä!

Tältä näyttää suunnilleen puolen välin tienoilla. Lähemmin tarkasteltuna tässä alueessa on ehkä enemmän maa-ainesta kuin vasemmassa laidassa, mutta muuten mennään melkein samantyylisenä. Koska nämä kivet on vain vyörytetty tai vähän sipsien kaivurilla aseteltu, ei tuolla takana ole mitään kangasta tai rikkaruoho/juuriestettä. Tämä siis tietää aika runsasta kitkemistä minulle, mutta toivottavasti kivikkokasvit valtaavat sen ajallaan niin, että kitkentä tarve vähenee huomattavasti.

Tämä on nyt sitten oikean kulman näkymä. Ihastuttava. Sieltä löytyy maata niin perhanasti sekä juuria ja kantojakin. Kasvaa siellä varmaan vielä koivu ja kuusikin. Saa nähdä miten ne saan revittyä irti. Tästä vasemmalle mennessä tulee sitten kuunlilljapenkki, joka on melkoisessa rinteessä myös. Tätä mietin, että jos en saa järkevästi siistittyä, niin että kivikkoa tulisi enemmän näkyviin, laittaisin tähän paljon mirrinminttua ja muita voimakkaasti leviäviä maanpeitekasveja. Tiedä sitten, että onko minulla niiden kasvien kanssa joku päivä vielä ongelma.

Kakkospenkere puotaakin mahtavaan pusikkoon, joten sille en vielä rupea mitään isompia töitä tekemään. Jotain kivikkokasvia laitan jo tuosta reunalta kasvamaan alaspäin. Ja loput inspiraatiot näkee sitten ajallaan. Jos/kun tuo alin taso tehdään puutarhaksi, niin sitten viimeistään keskityn siihen kunnolla. Tietenkään sinne ei kannata mitään pajua päästää kasvamaan isoksi kivien väliin, sitä ei sitten kitke sieltä millään ilveellä pois.

Urakan otan itselleni haasteena! Ja hommaan ajattelin ryhtyä aseinani katu- ja juuriharja, erikokoiset lapiot sekä vesi. Jos ei letkusta tule tarpeeksi kovalla paineella, niin sitten kokeilen painepesuria. Näillä olisi siten tarkoitus putsata kivet ja siistiä kivien välit. Jos sinulla on muitakin ideoita, niin otan ne mielelläni kokeiluun!

Pikkuisen jo kokeilin kulmasta. Kyllä tästä hyvä tulee, kun malttaa kuopsutella. Olisi varmaan hyvä aika tutustua kivikkokasvien maailmaankin.

2 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoista lukea postauksesi! Meillä on useita kymmeniä vuosia sitten aloitettu kivikkorinne joka muuttaa muotoaan kasvien kasvaessa ja väliin omien raivaus ja hoito töidenkin seurauksena. Luonnonmukaisuus on tavoitteena ja luontoon sulautuvaa lopputulosta tavoittelen. Suojakankaita en ole käyttänyt koska koen ne kivikossa hankaliksi. Rikkaksvit löytävät kyllä tiensä kivien koloihin ja se tietää kitkemistä, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Hyvää kevään jatkoa sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Siemenestä leviävät rikkakasvit tosiaan tunkeutuvat kyllä kaikkialle 😊 vähän saman tyylistä itsekin ajattelin, lajien runsautta ja että kivikon puoli sulautuisi muuhun kukkapenkkiin, ainakin jonkin asteisesti luonnonmukaisuutta tavoitellen katselen mitkä kasvit viihtyvät ja mitkä eivät 😊

      Poista

Katsotuimmat