perjantai 18. kesäkuuta 2021

Puron pohjaa ja ihmetyksiä

Laitanpa nyt aloituskuvaksi pienen ihmetykseni. Tänään huomasin, että kuistinpielen valkoiset orvokit ovat alkaneet vaihtaa väriä vaalean sinertäviksi! Eipä siitä tosin haittaa ole, ihastuttavahan tuo on. Tämä on käynyt molemmissa ruukuissa. Uteliaana ihmisenä hieman googlettelin asiaa ja tapahtuman takana on ilmeisesti stressireaktio. Varsinkin helleaallot saavat viileästä pitävät orvokit vaihtamaan väriä. Mielenkiintoista, eikös?

No sitten siihen puron pohjaan. Laitanpa teille kuvan muistin virkistykseksi "vanhasta" purosta. Jää nähtäväksi onnistunko tässä uudessa versiossakaan heti täydellisesti, mutta harjoitus tekee mestarin! Sitten taas korjaillaan, jos joku mättää pahasti.

Kaivelin puroa ja pikku lammikkoa ainakin kolmeen eri otteeseen. Ihan vain siksi, että nyt aletaan olla niillä viikoilla, kun noin fyysinen työ ei enää minun kropalle sovi. Mutta siis ensin olin noukkinut alkuperäiset kivet pois edestä tietenkin. Nehän tulee koristamaan sitten myös varsinaista puroa. Jonkun verran tarvitsee varmaan etsiä myös lisääkin.

Puron loppupätkäkin kaivettuna. Jäljittelin sadevesien tekemää valmista uomaa, Työ oli helpompaa ja tulihan siitä melko luonnollisen näköinen.

Hain hiekkakasalta puolikkaan kottikärryllisen hiekkaa ja asettelin vähän pohjalle, jotta se on helpompi muotoilla pyöreäksi. Samalla raapustin reunojakin vähän pyöreämmäksi. Tosin niitä reunoja pitää vielä hioa myöhemmin lisää. Jotain keppejäkin löytyi vielä pohjalta ja ne tietenkin piti noukkia pois ennen allasmuovin laittoa.

Tilasin siis Hankkijalta allasmuovia, kooltaan 2x3m. Siitä leikkasin pari kolme 2m pitkää ja noin 40cm leveää suikaletta. Tuohon puron pohjalle asetellessa leikkasin vielä vähän lyhyemmiksi ne suikaleet, jotta nuo mutkat saisi suunnilleen hyvin tehtyä. Laitoin suikaleita reippaasti päällekäin, kun muoviakin oli ihan reippaasti. Hiekkaa heitin varmuudeksi vähän päälle ettei tuulet vie niitä mukanaan. Ylimääräinen hiekka kyllä poistuu sadevesien mukana.

Tein ensin puron loppu pätkän ja sitten hiekotin alkupätkän ja lammikon. Olisin halunnut tuon alun ison kivenkin pois, mutta se osoittautui todella isoksi kiveksi! Joten se sai jäädä paikoilleen. En ole varma teinkö lammikosta edes tarpeeksi isoa tai syvää, mutta hirveästi ei sitä enää isontaakaan voi. Alkoi tulla liian isoja kiviä vastaan. Eli jos isompaa kaipaa, niin on tontille hankittava kaivuri.

Tämän muovittamisessa olikin jo vähän enempi haastetta. Aikani yritin näpistellä sitä hienommaksi ja luovutin. Totesin, että on yritettävä kivillä vain piilottaa isommat hirvitykset. Ehkäpä siitä tulee vielä hyvä.

Tähän asti riitti alkuperäiset ja nopsaan hiekkikseltä löydetyt kivet. Ukkoskiviä täytyy käydä appiukon tiluksilta noutamassa tuohon puron alkupätkään. Niiden pitää olla tarpeeksi isoja, jotta voimalla tuleva vesi ei vie niitä mennessään. Veikkaan, että nuo pienimmät kivet lähtevät tuosta aika vikkelästi nimittäin. Lampi näyttää kuvassa tulleen ihan täyteen kivistä, mutta kyllä siihen jonkinmoinen monttu jäi. Teen nyt ensin tuon valmiiksi asti (jos ehdin ennen seuraavaa sadetta) ja lasken siihen sitten vettä. Mikäli siitä tuli ihan susi, niin etsin pienempiä kiviä pohjalle.

Tässä vielä vähän lähempää puron yläosa. Siitä näkee jo, että ainakin ulkonäöllisesti siitä tulee kiva. Toiminnasta en sitten sano vielä mitään. Tarkoitus olisi tosiaan, että suikeroalpi kiemurtelisi tuossa reunalla ja kuunliljat reunustaisivat kivasti tuota aluetta. Puron puolelta pitää sitten siistiä kasvustoa säännöllisesti, että suikeroalpi ei peitä koko puroa, koska se ei ole tarkoitus.

Torstaina hain kaupungista puroon kiviä. Koska en löytänyt aivan juuri etsimääni, niin päädyin yhdistämään Kekkilän ison rantakiven ja ison graniitin harmaan kiven. Näin sain sekaan vähän isompiakin kiviä toiveena, että nämä pysyisivät paremmin paikallaan. Puron loppupätkän reunoille asettelin vielä illalla omalta tontilta, eli hiekkakasalta, löytämiä kiviä. Tällaisen ajattelin lopputuloksesta tulevan. Vielä on siis hommaa ja kiviä täytyy etsiä paljon. Tätä tehdessä tuli vielä tuolta muovin reunan alta raavittua maata vähän pois, että reuna asettui paremmin kivien alle. Tuohon sitten ainakin liljoja ja varmaan vähän kuunliljaa kivien viereen ja niiden jälkeen laitan vielä nurmikonreunanauhan, jotta isännän on helpompi pitää nurmikko siistinä. Eikä niin helposti mene minun perennat matalaks. Vielä on siis hommaa. Tätä hissukseen jatkan pihan kastelun ja ruukkukukkien sekä keittiöpuutarhan hoidon ohella. Enää en taida mitään isompaa projektia ottaa tälle kesälle. Niin vielähän minulla on se nurmikonreunanauhan laitto hedelmäpuille menossa. Se nyt saa odotella hetken jos toisenkin.

Tällaista näkyä katselin eilen illalla. Kukkaiselämää-kaupasta tilaamani yrttien kuivausteline ja kukkakori on saanut ihan uudet käyttötarkoitukset. Leikkimökin terassi on samalla muuttunut keppihevosaitaukseksi. Toisinaan saatan hermostua tarvaroideni luvattomasta lainaamisesta, mutta tällä kertaa totesin, että onpahan kerrankin ajateltu luovasti. Enhän minä noito koko ajan tarvitsekaan. Tämä keppihevosvillitys vaan meinaa välillä vallata vähän liiankin paljon tilaa ja on välistä lähtenyt käsistäkin. Nyt vielä näyttää siistiltä touhulta. Toivottavasti pysyykin tällä kertaa siistinä!

8 kommenttia:

  1. Purosta tuli oikein kivannäköinen ja ainahan istutukset lopullisesti viimeistelevät kokonaisuuden luontevaksi. Onnittelut uurastuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvillisuus tosiaan viimeistelee lopputoloksen 😊 suunnittelin myös joain nättiä siltaa tuohon 🤭

      Poista
  2. Purosta tuli kiva ja siististi tehty. Hyvät reunakasvit tulevat kruunaamaan kokonaisuuden. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Maltan tuskin odottaa, että saan siihen tarpeeksi kasveja istutettua 🤭 innostuessa meinaa kyllä lähteä homma käsistä 😂

      Poista
  3. On siinä ollut tekemistä, mutta lopputulos on kyllä hieno. Kuulen jo korvisssani veden solinaa.
    Muksuille ei aina jaksa kaikesta sanoa ei. Meidän leikkimökki oli muutaman kesän keppihevosten tallina lattialle kannettuja heiniä myöten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih 🤭 viime kesänä meilläkin oli heinää, puupellettejä ja pupujen nappularuokaa leikkimökin lattia ihan täynnä 🙈 silloin tuli hienoisesti mainittua, että voisi vähän siistimmin leikkiä 😅

      Poista
  4. Kiva puro on tulossa. Minäkin olen haaveillut purosta mutta tasamaatontille sitä on vähän vaikeampi saada asettumaan luontevasti.
    Nyt on keppareilla hyvän näköinen talli! Se on vain hyvä kun lapset ovat luovia. Tavarasi näyttävät kuitenkin pysyneen ehjinä :D
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 tuohon puro sopii aika luontevasti. Pian se onkin valmis!
      Tavarat on tosiaan pysyneet ehjinä ja talli on siisti 😄 leikkimökin sisällä ruvettiin piirtelemään seiniin, niin piyi hetkeksi viheltää homma tauolle 🙈 jos nyt pysyisi nättinä 😊

      Poista

Katsotuimmat