Haapa ja pihlaja

Kaunis ja tuulinen sunnuntai, hyvä päivä tehdä varaston katto loppuun, eikös? No ei onneksi tuullut niin paljoa, että se olisi meidän kattoprojektia häirinnyt. Päinvastoin! Ilmojen lämmettyä tälle tontille ilmestyi aivan jäätävä määrä mäkäräisiä ja hyttysiä. Ulkona on siis ollut joko tukalan kuuma tai aivan liikaa ötököitä kimpussa. Nyt tuo tuuli kuitenkin piti suurimman osan muualla ja saatiin isännän kanssa varaston katto valmiiksi ilman järjetöntä verenimijäjoukkoa. Siinä isäntää autellessa ehdin välillä ihastella vihertyvää pihapiiriä ja tonttiamme. Moni sellainen asia sai huomiota, joita en aiemmin ollut laittanut merkille.

Haapa

Tilan pohjoispään haapoja.

Metsätilamme taimikko alueella on useita suuria haapoja jätetty kasvamaan rauhassa. Tästä on kiittäminen aiempia omistajia muunmuassa omaa kuntaamme. Haapa on minun mielestä puuna jotenkin rauhoittava. Varsinkin, kun se kesällä havisee tuulessa, silloin on miellyttävää rentoutua ja jäädä kuuntelemaan sitä. Rauhoittua ja ihan vain välillä olla. Tykkään myös erityisesti haapojen syysväristä.

Nämä kolme haapavanhusta näkyvät kivasti myös meidän olohuoneeseen. Vasemmanpuoleisin on näistä isoin. Se on mahdollisesti jossain vaiheessa elämäänsä saanut salamaniskun itseensä, sillä joenpuoleisella kyljellä kulkee musta halkeama latvasta juurelle asti. Latvaan se ei enää kasvata lehtiä ollenkaan. Viime kesänä sain nippa nappa käteni kiedottua sen ympäri niin, että sormeni koskivat toisiaan. Niin iso tuo puu on. Upeita ovat ja isännän kanssa niitä ihailemme välillä, kun hommiltamme ehdimme.

Tässä ovat etupihan jonkin verran nuoremmat haavat. Ne olivat alkuun kaatouhan alla, koska näytti siltä, että autotalli olisi tulossa niiden kohdalle. Toistaiseksi saivat kuitenkin jäädä ja nyt on myös käynyt mielessä tehdä autotalli hieman eripäin, jolloin voisi olla mahdollista, että näitäkään ei tarvitsisi kaataa ollenkaan. Nämä näkyvät kivasti keittiön ja työhuoneen ikkunasta ja ovat juuri parkkialueen takana.

Haapa on siis kaunis puu, niin rungonväriltä kuin kevät- ja syysväritykseltäänkin. Tänä keväänä pistin nimittäin merkille, että haavan lehdet ovat hieman oranssinkeltaiset puhjetessaan ja muuttuvat sitten vihreiksi. Talomme värin valitsin muuten juuri haapojen innoittamana. Niiden runko on vihertävänharmaa. Hyvin vaalea näin kuivalla kelillä, mutta kastuessaan sen vihertävä sävy tulee paremmin esiin ja on hyvinkin lähellä Tikkurilan Haapa värisävyä. Näiden kaveriksi olen suunnitellut laittavani syysväriltään punaisia pensaita pihaan, ihan vain värien kirjon vuoksi. Syksyllä se on parasta!

Pihlaja

En saanut pihlajan kukkia kuvaan näkymään samalla lailla kuin ne silmään näkyvät.

Tänä keväänä, tai ehkä vasta näin kesän alussa, olen huomannut meidän tilan suuren pihlajamäärän. Olikohan viime kesänä hiljaisempi kukintavuosi? En ainakaan muista pistäneeni merkille pihlajien kukintaa viime kesänä. Nyt niitä kuitenkin näkyy lähes joka puolella. Varsinkin joen vierustalla niitä on paikoin sankastikin.

Lähempi kuva joenvarren pihlajasta.

Niin paljon niitä on, että tuoksu kantaa pihaan helposti. Ihan pihan vierustallakin löytyy muutama pieni yksilö. Pihaljan syysväri on punainen ja piti oikein kaivaa syksyllä otetut kuvat koneelta ja tarkastella niitä paremmin. Ja todella, joenrannan keltaisten koivujen seassa oli punaisia pihlajoita. En jostain syystä vielä tuolloinkaan ollut niin merkille niitä laittanut. Niin koivut, pihlaja, haapa kuin pihalle istuttamani vaahtera kuuluvat osittain isännän mielestä hankaliin puihin. Niistä kun syksyllä varisee niin pirusti lehtiä. Olen kuitenkin vakuutellut, että lehdistä on vain hyötyä. Joko ajamme ne silpuksi nurmikolle tai teemme lehtiksoja siileille, mikäli niitä koskaan tälle puolelle kylää eksyy.

Tässä yksi pikkuinen pihan reunalta. Sijaitsee varaston ja etupihan haapojen välissä. Isännälle jo mainitsin, että tämän saisi säästää pihapuuksi. Hänellä on nimittäin vielä taimikon raivaus kesken, jotta kuusentaimet pääsevät paremmin kasvamaan. Lupasi yrittää muistaa sen. Voisin kyllä laittaa siihen jokun nauhan, että huomaisi ja muistaisi sen. Ja tämän lisäksi pariin muuhun pihlajaan. Näiden kasvaessa saisi pihaan etenkin pohjoispuolen tuulilta suojaa.

Pihlaja on melko nopeakasvuinen puu, mutta myöskin herkkä leviämään. Vanhempieni pihassa oli, ja on kyllä edelleen, iso pihlaja, jossa lapsena kiipeilimme ja leikimme paljon. Se harvemmin kasvaa yksirunkoiseksi puuksi, kuten haapa, ja meidänkin kotipuussa oli useampi vankka runko. Se juuri teki siitä mahtavan kiipeilypuun. Ehkä siksi pidän pihlajasta itse niin paljon. Pihlajaan liittyy muistoja. Marjoista en ole vielä oppinut pitämään, mutta ehkäpä, jos löytäisi jonkun hyvän käyttötavan. Mehuna se ei uponnut. Jos sinulla on joku hyvä vinkki, miten hyödyntää pihlajanmarjat maistuvasti, niin laitappa kommenttiin. Kokeilen niitä sitten syksyllä!

Aurinkoista viikkoa, toivottavasti saadaan vähän sateitakin!