tiistai 16. toukokuuta 2023

Koska kukkii? -haasteen lopputulos

Kevätvuohenjuuri ja kirjopikarililjat kukkivat nyt.
Nyt on kaikki Koska kukkii? -haasteeseen valitsemani kukkaset aloittaneet kukintansa, eli on virallisen raportoinnin paikka. Iso kiitos Minnalle, joka haasteen on matkaan laittanut! Oli taas ihan mahatava arvailla kukinnan ajankohtia ja seurata kevään etenemistä kukkasia odotellen. Hieman pieleen menintuo aikaisen kevään tuntu, tai olihan säät hyvinkin lämpöisiä päivällä vaan yöt olivat kylmiä ja lumi ei hellittänyt millään. Mutta mennäänpä tämän kevään valintoihin, arvauksiini ja toteumiin!

Lumikello 19.4 kuvatttuna
Lähdetäämpä lumikellosta liikkeelle. Arvelin optimistisesti, että se kukkisi 15.4. Seuraamisen kannalta oli hankalaa, kun en ollut aivan varma kasvupaikasta, unohdin siis minne istutin. Vähän yritin lumien sulamista jouduttaa tuhkalla, mutta menihän tuo kukinta siltikin vähän myöhemmäksi. Lumikello kukki lopulta kohopenkissä 19.4. eli neljä päivää arvausta myöhemmin.

28.4. kevätkurjenmiekka
Kevätkurjenmiekalle arvailin hieman aiempaa kukintaa aikaisemman päivän, mikä ei nyt kuitenkaan pikkaansa pitänyt. Arvelin sen kukkivan 24.4. Vaan sepä halusi kukkia vasta 28.4. tai ehkä päivää myöhemmin, kun en silloin ehtinyt käydä tarkistamassa. Kukinta oli siis 4 päivää arvaustani myöhemmin ja pari päivää edellistä vuotta myöhemmin. Ei nyt mahottaman kauaksi arvaus heittänyt.

Isokevättähti ylläri ikuistettuna 9.5.
Isokevättähteä arvelin kukkivaksi 28.4. vaan sen kukinta venyi aina 9.5. asti. Tämä oli minulle puutarhassa uusi kasvi, joten sitä oli hankala miettiä. Lisäksi paikalla oli lunta pitkään ja ehdin jo epäillä kaikki myyrän ruuaksikin. Melkein itse lopulta kävelin sen ylitse, kun en osannut odottaa niiden putkahtamista maasta. Jospa niitä ensi vuonna olisi runsaammin!

1.5. Balkaninvuokko
Balkaninvuokko oli tämän kevään yksi huolenaiheista. Olin varma, että sille oli sattunut talvella jotain tai grönlanninhanhikki oli vallannut sen alueen niin pahasti, ettei se päässe enää nousemaan. Kuitenki se viimein puski pintaan itsepäisesti. Arvelin tämän kukkivan 1.5. ja kukinta alkoi lopulta 9.5. Liekö grönlanninhanhikilla osuutta adiaan? No reipas viikko myöhemmin, mutta olen tyytyväinen, että edes kukki!

Tähtitulppaani Albo Caerulea Oculata 14.5. 
Ja sitten päästään viimeiseen, eli tähtitulppaaniin. Ja tätä ette kyllä usko! Arvelin sen kukkivan 14.5. ja juuri äitienpäivänähän tämä ihana kaunokainen avasi nuppunsa! Siis yllättävä onnistuminen! Kävin aamu kierroksella ja tähtitulppaanit olivat vielä nupullaan, vaan illasta oliavoinna useampi yksilö. Näin nämä lämpöiset säät saavat kukat hullaantumaan!

14.5. aamulla tähtitulppaani nupussaan valmiina aukeamaan.
Tähtitulppaani 14.5.iltaauringossa
Ei hullumpia arvauksia tällä kertaa, nyt se on jäätävä taas odottamaan ensi kevättä!
Leppoisaa viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Aika hyvinhän arvauksesi menivät ja yksi ihan täysosumakin tuli.

    VastaaPoista
  2. Melko hyvin arvaukset osuivat kohdalleen, ja yksi napakymppikin!

    VastaaPoista
  3. Minusta sinun arvaukset osuivat melko hyvin kohdalleen ja yksi täysi kymppi .
    Minä en ole kerkinyt näitä omia edes katsomaan tarkemmin sen verran hässäkkää on ollut . Balganin vuokot leviävät hyvin niistä pallukoista siinä on siemeniä yhdessä valtavasti . Kukat kun on kukkineet niille pitää jättää hyvästit haikein mielin seuraavaan vuoteen onneksi tulee koko ajan uutta ihailtavaa mutta samalla uusia hyvästejä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan tulee uusia kukkia kesän mittaan 😊 ja sitten taas uusi kevät 🤭 ja aevauksetkin ehkä paranevat vuosi huodelta 😄 tosin tarviihan niissä ihan onneakin 🤭😂

      Poista
  4. No katohan! Täysi napakymppi eivätkä nuo pari muutakaan menneet kuin pikkuisen ohi. Saat ihan tyytyväinen olla veikkauksiisi. Minun pitäisikin muuten käydä tarkistamassa vielä viimeinen kasvi, joko olisi avannut nuppunsa. Epäilen, kun on taas näin kylmää ja pilvistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikea yllätys tämä 🤭
      Minäkin tässä harmittelen, kun tulppaanit näyttäisivät olevan valmiit kukkimaan, mutta eihän ne ainakaan vielä ole suostuneet kukkimaan myrskyssä ja sateessa 🙈

      Poista
  5. Erinomainen suoritus. Eipä ole kovin helppo arvata kukinta-aikoja, kun sää on omanlaisensa joka kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näinhän se on 😊 joka kevät on ihan erilainen!

      Poista

Katsotuimmat