perjantai 12. toukokuuta 2023

Kevään kukkijoita

Tete-a-tete pengerpuutarhassa
No johan pomppas, nimittäin lämpötilat. Vähän kuin parina aiempanakin vuonna, tuntuu kuin ilmat skippaisivat sen välivaiheen ja pomppaavat viileästä ja pakkasöistä lähes hellepäiviin... En ihan hirveästi innostu tällaisesta pompusta, koska en niistä helteistä tykkää. Lisäksi kukkaset kukkivat hyvin nopeasti ja sehän on sitten siinä näiden kevät kukkijoiden kanssa. Noh, täytyy tähän pulmaan reagoida vuosien mittaan niin, että istuttaa kevätkukkivia eripuolille pihaa vähän eri olosuhteisiin siis. Näin ne lähtevät kukkimaan vähän eri aikoina ja kukinta kestää hieman pidempään, ainakin teoriassa. Kuvan pieni tete-a-tete, on pääsiäis ruukusta istutettu pengerpuutarhaan. Sen olisi voinut jakaa istuttaessa, mutta silloin taisi olla liian kiirus tai fiilis lopahtanut. Ehkäpä levitän sitä tuohon tänä vuonna. Näitä on myös metsäpuutarhan laitamilla, siellä ne ovat vielä aivan kasvunsa alussa. Muut narsissit ovat hyvin kasvaneet kohopenkissä ja kukkivat varmaan lähiaikoina, ehkä ensi viikolla.

Balkaninvuokko grönlanninhanhikin seassa
Minä jo oletin kaikkien balkaninvuokkojen kadonneen grönlanninhanhikin jalkoihin tai jotain, mutta viimein sieltä kaiken kasvuston seasta on ruvennut kukkia pilkistämään. Nämä kukkivat tänä vuonna todella hitaasti ja mietin, pitäisikö minun pelastaa ne tuolta grönlanninhanhikin seasta. Lisäksi nämä ovat kai saaneet jalat alleen, koska keväällä löysin yhden sipulin puronvarresta. Lykkäsin silloin sipulin multaan, jonne sain kolon kaivettua. Sen lehdet ovat aivan samannäköiset ja pian se kukkii, niin sitten olen aivan varma sen henkilöllisyydestä.

Etupihalla on jokin syksyllä istuttamani kasvi, heh, kun vielä muistaisi. Mietin, että saattoi olla palloesikko. Vaan heiveröinen kukinta ei kyllä varmistanut asiaa minulle. Näitä oli parissakin paikassa.

Hopeahärkki viihtyy meillä!
Samalla kohtaa penkereen puolella on tämä rohjake lähtenyt rönsyämään ihan toden teolla! Se on levittäytynyt toiseenkin suuntaan. Saisin varmaan napsittua siitä jakotaimia muuallekin jo. Se on ihastuttava kivenkoloissa ja se on muodostamassa kauniin hopeisen putouksen tuolle kohdalle.

Ajuruoho näyttää joka kevät hieman kärsineeltä, mutta on se vaan siinä tykännyt olla ja levitä. Toinen ajuruoho on harmaana viimevuoden kukkavanoista, kait. Mutta niin sekin vaan työntää vihreää tyveltä. On ollut tarkoitus rapsia ne pois, mutta jostain syystä se on aina jäänyt. Ohi mennessä siis ei ole ollut puutarhasaksia mukana.

Viimevuonna saatu isotähtiputki on lähtenyt kasvamaan. Samaten joku salamatkustaja tuossa kyljessä. Jännästi olen talven aikana törmännyt tähän kukkaan useassa eri ohjelmassa ja lehdessä. Joka kerta olen ihaillut, miten nätti kukka se on ja päättänyt haalia sitä omaan puutarhaan.... kunnes muistan, että sitähän on jo! Eli eipä tarvitse paljoa vaivaa nähdä, jakaa jossain vaiheessa tämä oma yksilöni ja saan siitä useampaan paikkaan heti. Toki tämä on valkoinen ja haluan niitä muitakin värejä. Vaaleanpunaista taisin napata siemenkirjeestä, jos oikein muistan.

Olipa meidän myyrät tai mitkä lie elukat jättäneet muutaman isokevättähden syömättä! Meinasin tosin itse kävellä niiden ylitse, kun olin jo niin asennoitunut siihen, ettei siellä mikään kuki. Mutta niin vain yksi vaaleanpunainen ja pari valkoista kukkijaa tammen katveessa kukkii. Jospa ne siitä innostuisivat leviämään!

Valkoinen isokevättähti.
Idänsinililja
Ja nälkäisiltä hampailta oli välttynyt myös useampi sininen ja valkoinen idänsinililja! Aivan ihanaa! Tänä vuonna kukkasaldo alueella on siis huomattavasti parempi kuin edellisen vuoden kadon jälkeen. Nyt on taas mieli iloisempi. Lisäksi näyttäisi, että alueella on isketty vain syksyllä istutettuihin sipuleihin, ei niihin jotka viime keväänä kukkivat. Ne ovat kaikki tallella. Jännä sinällään.

Helmililjoja on säilynyt useampi, ilmeisesti eivät ole kelvanneet herkuttelijalle.
Kasvun ihmeitä, jännä miten ne noustessaan lävistävät lehdetkin niin tehokkaasti.
Pian onkin kukassa kevätvuohenjuuri. Nuput kellertävät jo! Ja mikäs se siinä rajan toisella puolella on? No voikukkahan se! Näitä olenkin odotellut pihamaalle, isäntä ei ehkä, mutta itse haluan päästä kokeilemaan voikukkaa salaatissa ja pannulla ja miksei vaikka simana tai jonakin!

Kylmänkukka nupullaan
Tarhakylmänkukkakin avaa aivan pian kukkansa. Ja tämän kuvan myötä toivottelen oikein aurinkoista viikonloppua kaikille ja ihanaa äitienpäivää!

2 kommenttia:

  1. Nyt kasvien kasvu ja kukinta alkaakin olla jo niin vauhdikasta, että kamera saa usein laulaa.
    Minullakin purkista penkkiin siirtämäni Tete narsissit kukkivat parhaillaan.
    Hyvää viikonloppua ja ihanaa äitienpäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
  2. Minä luulin, että teteille on käynyt köpelösti, kun ei yhtään piippoa nouse mutta tänään jo näkyi niin kirkas keltainen mätäs kukassa, että eivät sentään kaikki ole hävinneet. Hyvä, että teilläkin on jäänyt myyriltä yhtä sun toista huomaamatta. Siitä ne kukkaset pian alkavat kansoittaa puutarhaa.
    Tuo yksi on varmasti joku esikko mutta ei minustakaan palloesikko. Hankitkohan viime kesänä himalajanesikkoa? Tuon lehdet nimittäin muistuttavat ehkä eniten sitä ja lisäksi muistelin, että joku bloggaaja oli ostanut himalajanesikkoa mutta eri lajiketta kuin omani (minulla on 'Grandiflora'). En vain yhtään muista, kuka se oli :D
    Ihanaa äitienpäivää!

    VastaaPoista

Katsotuimmat