torstai 6. lokakuuta 2022

Siemenkirje

Syksy saapui kauniine väreineen.
Loppukesä ja alkusyksy on ollut yhtä myllerrystä. Henkinen kuormitus kävi voimille ja jouduinkin pistämään pauselle monta asiaa ja tekemistä, yksi niistä oli tämän blogin kirjoittaminen. Piti ottaa vähän aikaa itselle ja priorisoida sekä pohdiskella, miten moiseen tilanteeseen taas päädyin. Henkinen kuormitus tuli pitkälti töiden eli yritykseni puolelta. Huomasin, että päädyin tilanteeseen, jossa oloni ei ollut yhtään mukava. Tein hommia niinkuin muut neuvoivat enkä kuunnellut omaa ääntäni ollenkaan. Kuitenkin lähdin yrittäjäksi juuri siksi, että voisin tehdä asioita omalla tavallani. No nyt olen päässyt itseni kanssa seesteiseen tilaan ja talvella onkin hyvä sitten miettiä omaa toimintasuunnitelmaa taas ensi kesällä! Blogia oli vielä jotenkin hankala lähteä jatkamaan, mutta siemenkirjeen myötä sain itsekin uutta intoa. Vaikkakin tämän postausken ajattelin tekeväni jo tiistaina, jolloin kirje lähti minulta eteenpän, mutta tuli pieniä muuttujia arkeen.

Siemenkirje tupsahti postilaatikkoon viime viikolla perjantaina (tai torstaina) ja ehdin sitä mukavasti katsella viikonloppuna. Siellähän olikin jo mukavasti siältöä! Näin jälkeen päin mietin, että saatoin olla hieman varovainen ja valikoiva siemenien suhteen, mutta katsotaan sitten toisella kierroksella uudestaan! Tältä erää minulle valikoitui varjolilja, etelänruusuruoho, purppuratulikukkka, pikkuampiaisyrtti, punapäivänkakkara, sinikatana 'Alba', kivikkotörmäkukka, vaaleajouluruusu, isoinkarvillea ja vuorijumaltenkukka. Niin ja juuri ennen kirjeen sulkemista nappasin sittenkin vielä muutaman siemenen esikkopusseista. Itseltäni matkaan lähti muutama pussi vain. Sain siis kesän aikana kerättyä siemeniä sinipiikkiputkesta, omenamintusta ja valkoisesta myskimalvasta.

Sinipiikkiputki on viime kesän ostoksia ja se kukki pienesti jo tullessa. Tästä tuli kyllä ihan hyvin siemeniä tosin. Tietenkin toivon, että olen näin ensikertalaisena onnistunut nappaamaan siemenet sopivaan aikaan. Nämä lähtivät aika hyvin irti pikkuisen rapistelemalla.

Huomasin, ettei minulla ole tämän kummempaa kuvaa valkoisesta malvasta. No eihän se haittaa. Malva tykkäsi vielä tässä syksyllä alkaa kukkimaan uudestaan, tosin nekin kärsivät aikaisista pakkasöistä niin kuin kaikki puutarhani kasvit.

Omenamintusta taas en ole tajunnut ottaa yhtäkään kuvaa itseltäni. Eli tämä kuva on napattu netistä. Ajattelin jakaa omenaminttua teidän kanssa, koska se on aivan uskomattoman ihanan tuoksuinen! Ja onhan se kauniskin. Vielä se on kovin pieni pieni puska minulla, mutta yhdestä kukkavarresta tulee kyllä valtaisasti siemeniä. Nuuskaiskaapa pussin sisältöä, ehkä ihastutte!

Ihastuttavia hetkiä siemenkirjeen kanssa mukana oleville!
Ja leppoisia sadehetkiä kaikille syksyyn!

4 kommenttia:

  1. Välillä onkin ihan järkevää säästellä voimavarojaan ja jaksamistaan ylimääräisiltä jutuilta.
    Saitkin mukavavia ja moninaisia siemeniä kasvateltaviksi.
    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  2. Oi, siellä oli etelänruusuruohoakin mukana! Toivottavasti sen siemeniä riittää minulle saakka. Omenaminttukin voisi olla kiva tuttavuus siltä varalta, että tuo suklaaminttu ei talvehdi.
    Valitsit kivoja kasveja itsellesi. Toisella kierroksella sitten voi ottaa täydennystä rohkeammin. Leppoisia sadehetkiä sinnekin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä 😊 varovasti valitsin, kun ajattelin että minulla ei ole paikkaa kaikille, varsinkaan korkeille kasveille. Loppu viikolla pääsi ideakone kuitenkin taas vauhtiin ja keksin alueen, jonne saisi korkeampaakin kasvia 🤭 Toisella kierroksella ajattelin napsia kasveja uutta aluetta ajatellen 😁

      Poista

Katsotuimmat