torstai 12. toukokuuta 2022

Keittiöpuutarha vuonna -22

Balkaninvuokko, ihana väri kerrassaan!
Onpas ollut kiirettä, kun meinaa unohtua blogin kirjoitus kokonaan. Viime viikolla kävin hakemassa kasan nurmikonreunakiviä meille ja tilasin vähän kivituhkaa niiden asennukseen. Tällä viikolla meinasin jo aloittaa, mutta enpäs nyt tiedä ehdinkö. Katsotaan, jos tuo loppu viikko olisi väljempi. Keittiöpuutarha sen sijaan on nyt saanut huomiota ja alkaa valmistua. Katselin tuossa viime vuoden tekemisiäni ja kylvöjen suhteen olin tänä vuonna kärsivällisempi. Viime vuonna kylvin lavoihin kaikki kerralla jo toukokuun ensimmäsenä päivänä. Nyt aloitin kylvöni pari päivää myöhemmin ja jaoin kylvöt kahteen osaan. Kasvihuoneen kanssa taisinkin sitten olla kärsimättömämpi.

Hieman muutoksia tein viime vuotiseen suunnitelmaani. Syksyllä tein itselleni myös listaa, mitä kannattaa muuttaa tälle vuodelle. Sen voitte lukea täältä. Osan muutoksista toteutin, mutta sittenpä tein uusien inspiraatioiden ja tietojen valossa vähän uudistuksia. Joten voi olla, että nämä lavat ovat yhtä tiiviitä kuin viime vuonnakin. Kuvat ei ole mitenkään mittakaavassa ja piirretty vain summassa. Kunhan tuli vähän ajatuksia setvittyä paperille. Tänä vuonna pyrin myös satoa korjatessa punnitsemaan ja ynnäilemään sadon määrää. Haluan seurata ja yrittää maksimoida sadonmäärän jatkossa.

Syksyllä olin tyhjentänyt noin puoli vuotta muhineen kompostilaatikkoni lavoihin. Ne olivat muhineet lumen alla ihan mukavasti vielä lisää. Laitoin näihin kuitenkin varulta pienen kerroksen ostomultaa, se myös helpotti kylvöjä. 4.5. toteutin siis tämän ensimmäisen kylvön. Tähän lähimmäiseen laitoin siis herneet. Ihan en kolmessa osassa kylvänyt, niin kuin viime vuonna suunnittelin. Laitoin molemmille sivuille kahta eri lajiketta ja ajattelin kylvää 2-4 viikon päästä molempia lajikkeita uudestaan pari riviä. Seuraavaan lavaan laitoin porkkanaa, yhteensä kolmea lajia. reunoilla varsinaiset porkkanat ja keskelle pari riviä miniporkkanaa, sitä pallomaiseksi kasvavaa. Varsinaisia porkkanoita meni myös seuraavaan lavaan ja viimeisees kylvin punajuuret. Muuta en vielä sitten laittanut. Vain harsot laavojen päälle juuttinarulla kiinni. 9.5. istutin sipulit ja kasteli hieman, kun tuo päälimmäinen ostomulta kerros oli niin kuiva.

Maanantaina innostuin myös kylvämään salaatin. Se tuli ruukkuun niin kuin syksyllä mietinkin. Halusin myös jotain nättiä niiden kaveriksi ja kylvin kehäkukkaa keskelle. Valitsin noin 60cm korkean kehäkukan, jotta se ei jää salaatin varjoon eikä myöskään kasva liian korkeaksi. Kuvassa näkyykin sommitelmani. Muutaman viikon päästä kylvän toisen satsin tyhjiin koloihin. Kun nämä aiemmat on syöty, mikäli ne siis syödään loppuun, kylvän taas niiden tilalle uudet salaatit.

Olen jo hieman avannutkin, että osa tomaateista meni kokeiluun kasvihuoneeseen jo parisen viikkoa sitten. Ne ovat viihtyneet oikein hyvin ja viikko sitten vein jo toisenkin satsin sinne. Nyt maanantaina laitoin kaikki tomaattini kasvihuoneeseen suoraan. Kikkailen sitten harsoilla tarvittaessa. Vähänhän nuo kylmät säät hidastaa kasvua, mutta tänään katselin säätiedotteita ja ei nyt hetkeen näyttänyt enää yölämpötila putoavan kuin 4-5 asteen tietämiin. Tänä vuonna kasvihuone koki pientä muodonmuutosta sisustuksessaan. Hommasin viisi muovipaljua kasveille ja järjestelin uudelleen kaiken. Paljuissa kasvit saavat hieman syvemmän multatilan kuin säkeissä. Alun perin olin aikonut tehdä puusta tuonne laatikot, mutta en sitten jaksanutkaan. Perunatkin ovat muuten viihtyneet ihan kivasti kasvihuoneessa jo.

Vasemmalle heti oven viereen laitoin pari harkkoa. Niiden päällä on ruukut jo vähän malliksi. Ostan niihin chilin ja suippopaprikan. Harkkojen avulla sain ne sopivan ylös, että niitä on mukava hoitaa ja kasvit saavat itselleen hyvän kasvualan. Tässä vasemmalla seinällä tulee taasen olemaan kurkut ja niiden vieressä tulee majailemaan luffat ja vesimeloni. Niiden kanssa odottelen vielä jonkun aikaa ennen siirtoa. Viime vuonna taisin tehdä sen 15. päivä, mutta nyt täytyy seurailla säätä.

Vasemmalla puolella onkin sitten tomaatit. Laitoin sittenkin neljä tomaattia itselle kasvamaan. Muutama tomaatti jäi yli, joten täytyy kysellä ystäviltä, kuka haluaisi adoptoida loput. Mini kurkkut menee taas korkeaan ruukkuun. Toiset kaksi taas varmaan kokeilen kasvattaa patiolla. Laitan ne matalampaan ruukkuun, jolloin kasvavat maata vasten. Siten vähennän tuulen vaikutusta pitkiin versoihin.

Tarhakylmänkukka

Iloisen kukkakuvan myötä aurinkoisia kevätpäiviä ja nauitaan sateesta!

6 kommenttia:

  1. Sinulla kylvösuunnitelma onkin ajoissa tehtynä ja kylvötkin ovat jo kivasti käynnistyneet. Minulla kasvimaa on vielä odottamassa kylvöjä ja sitä, että sää tästä hieman lämpenisi.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kauniin värinen balkaninvuokko. Veiköhän talvi minun balkaninvuokkoni, kun toistaiseksi ainuttakaan ei ole näkyvissä.
    Sinulla on jo kasvari täynnä syötäväksi kasvavaa. Itse päätin odottaa kasvarin käyttöönotossa vielä jokusen päivän, kun 10 päivän sääennuste lupaa alkuviikon öille kahdesta kolmeen plusastetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin itse, että vuokkoni ovat aika lämpöisessä paikassa. Varmaan nopeutti kasvuun lähtöä. Harmi, jos sinulla ovat kärsineet talvesta, toivotaan vielä jos ne lähtisivät vähän hitaammin kasvamaan 😊
      Minä tosiaan uhkarohkeasti laitoin kaikki kasvihuoneeseen. Lämmitystä on kynttilöillä ja harsot. Kasvu hidastui, mutta ei nyt ole tyssännyt kokonaan 😄 eli jokseenkin tyytyväinen olen lopputulokseen. Sain ainakin tilaa sisälle 🤭

      Poista
  4. Onpa muuten tosiaan söpön värinen balkaninvuokko! Minulle tuli muutama vuosi sitten sekoituspussista ainoastaan 9 liilaa ja yksi valkoinen. Nättejä toki nekin ovat, mutta toivoin joukossa olevan edes yhden punaisenkin kun pussin kuvassa oli kuitenkin kolmea väriä.
    Olet ajoissa kasvimaan kylvöjen kanssa. Laitatko harsoa esim. herneiden suojaksi vai annatko olla taivasalla? Minä olen kylvänyt vasta porkkanaa ja muita kylmänkestäviä lajeja, herneet yms. jätin vielä hetkeksi odottamaan. Sääennusteet näyttävät kyllä sen verran lupaavilta, että ei tarvitse kauaa odotella niidenkään.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan kolmen värin pussi se minullakin oli, mutta kahta väriä olen toistaiseksi bongannut. Noh, jos lopuissa avautuvissa olisi kolmattakin 🤭
      Viime vuonna laitoin herneillekin harson päälle, mutta nyt en vielä ole. Ostin jo lisää harsoa ja yritän tässä lähipäivinä laittaa harson niillekin. Eivät vielä ole itäneet.

      Poista

Katsotuimmat