sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Huhtikuun kylvöt

Näin se aika vaan vierii eteenpäin ja taas on kuukauden kylvöjen aika. Hyvin ailahtelevainen on tämä huhtikuu ollut. Lauantaina nauroin isännälle säätä, kun perjantaina satoi vettä ja lauantaina vuoroin paistoi aurinko (lämpöasteitakin oli 9 mittarissa) ja vuoroin tuiskutti höttölunta. Ei muuten näyttänyt märältä lumelta se mitä taivaalta tuli. Tiedä sitten minkä kylmän pakkasviiman mukana ne maahan satoivat. No mutta ne kylvöt siis. Tähän kuuhun tuli taas valittua vähän kokeilujuttuja. Osan kylvöistä tein 5.4. ja sitten pienen ulkoilma kylvön vielä 10.4. Siitä tuli myös vähän kokeellinen sillä laitoin kylvöksen kasvihuoneeseen itämään. Muutaman kesäkukan laitoin esikasvatukseen nyt ja kokeillen, mitä niistä tulee minun kasvattaminani. Vaikka ne ainakin viime vuonna kukkivat maahan kylvettynäkin. Ajattelin lähinnä, jos jouduttaisin kukintaa vähän aikaisemmaksi. Toinen kokeilu on taas pitempään mielessäni ollut ja siitäpä heti seuraavaksi kuvien kera.

Tässä rasiassa ylhäällä turvenapit, keskellä kookosnapit ja alhaalla sammalnapit.
Päätin jo aiemmin, että teen kasvatusnappi kokeen, koska halusin testata niitä kaikkia ja laittaa ylös vähän kokemuksia ja ajatuksia niistä. Elikkä laitoin sammalnappeja, turvenappeja ja kookosnappeja pariin rasiaan. Toisessa rasiassa on nuo lokerot ja toisessa vain pienet syvennykset. Valitsin myös näihin rasioihin tietyt kukat, jotta vertailu olisi kelvollisempi. Nappeja oli muuten hankala laittaa nuidin lokeroihin. En nyt mitenkään suosittele, mutta olen nyt kokeillut tätä, kun laiska haluaisi päästä siivoamisessa vähemmällä, heh. Sellaisen huomion tein, että kookosnapit olivat kooltaan hieman pienenpiä, joten kuivana sopivat noihin koloihin paremmin. Vettä laittaessa tuli kyllä pieni hupsis, kun kookosnapeille olisi pitänyt laittaa lämmintä vettä (olisikohan kaikille pitänyt?), mutta nämä saivat nyt haalea vettä niskaansa.


Tässä rasiassa vasemmalla yksi rivi kookosnappeja, keskellä kaksi riviä sammalnappeja ja oikealla kaksi riviä turvenappeja. Harmittelin, kun ei kaikkia mahtunut kahta riviä.
5 minuutin kuluttua veden lisäämisestä.
Otin ihan kellosta aikaa, kun seurailin nappien turpoamista. Sammalnapit turpoavat ihan silmissä ja se tapahtuu kyllä todella nopeasti. Ne ovat 5 minuutissa valmiita, muita sai odotella pidempään. Haalea vesi taisi vaikuttaa kookosnapeilla turpoamisvauhtiin, sillä ne imivät vettä selkeästi hitaammin kuin muut.

10 minuttia veden lisäämisestä.
Kymmenen minuutin päästä oli kookosnapitkin jo turvonneet ihan kivasti. Todennäköisesti ei ihan vielä täyteen mittäänsa, mutta kylväminen onnistui jo ihan hyvin. Turpoamisen ja kylvön ohessa tein havaintoja nappien koossa pysymisestä. Sammalnappi toki turposi nopeaan, mutta siinä ei ollut mitään paperia, verkkoa tms. joten se myös hajosi todella helposti. Turve- ja kookosnapit pysyivät potteina. Matalissa syvennyksissä siis on helpompi käyttää turve- tai kookosnappeja. Ei tarvitse pelätä, että ne mataisivat yhdeksi isoksi sammalhötöksi. Tosin, jos sammalnapeista on olemassa käärittyä versiota, niin ehkä sitten. Lokeromallissa sammalnappi turpoaa ja täyttää koko kolon, jostain syystä tykkään siitä. Ei tarvitse läträtä mullalla vaan kaikki asettuu mukavasti. (Vai käytänköhän vain liikaa vettä?) Kookosnappia ainakin selvästi kolot ahdistivat, se ei ole läheskään niin muovautuvainen, kuin sammalnappi. Turvenappi taasen on vähän siitä välistä.

Tuoksuherne mix, tuoksuherne 'Midnight Blues' ja tuoksuherne 'Rosa'
Valitsin siis ensimmäiseen rasiaan tuoksuherneen kaikki kolme omistamaani versiota. Yksi siemenpussi on sekoitus ja on aivan arvoitus, mitä värejä sieltä on tulossa. Toinen oli aivan upean violetin sininen Midnight Blues. Ja sitten niin hempeän vaaleanpunainen Rosa. Sekoitus tuli siis kaksi riviä ja muita yhdet. Ja hei, tulipahan ne lajikelappuset tehtyä! Ajattelin siis vielä seurata kasvuun lähdön ja kasvamisen muutenkin sekä kastelun tarpeen ym. mitä nyt satunkaan huomaamaan näiden nappien käytöstä.

Tsinnia 'Graffiti' ja 'Pinwheel'
Toiseen rasiaan tuli sitten tsinniaa. Näitä ajattelin, jos saisin tällä esikasvatuksella kukintaa aikaistettua. Ja siis näiden ohjeessa on esikasvatus vaihtoehtona, mutta testaan onko minulla sopivat puitteet ja kärsivällisyyttä hyysätä. Kylvö meni ihan kivasti molempien kanssa, taisin laittaa 1-2 siementä jokaiseen poteroon. Aika näyttää miten niiden kanssa käy. Sammalnapit tosiaan meinasivat aavistuksen hajoilla kylvön yhteydessä. Aika varovainen sai olla. Itse tykkäsin peitellä siemenet ja siinä huomasin, että kookosnapeissa se oli hankalinta. Se voi johtua siitä, että nappi ei ollut täysin turvonnut, tai sitten tuo kookosmateriaali on vaan hiukan kovempaa. Kookosnapeissa, muuten oli muutakin kuin kookosta, mutta nytpä en löydä sitä paketin etikettiä.

Kasvihuonekurkku 'Femspot', Minikurkku 'Iznik', Vesimeloni 'Sugar baby'
Sitten muihin huhtikuun kylvettäviin. Tuli sitten laitettua kasvihuonekurkku, minikurkku sekä vesimeloni kasvamaan. Vesimelonia laitoin vain yhden, sillä isommat tytöt halusivat kasvattaa omansa. Ne ovat jogurttipurkeissa heidän omissa huoneissaan. toivottavasti näistä nyt edes joku kasvaisi. On muuten kylmää luvassa suunnilleen koko huhtikuun, että tulikohan näiden kanssa hätäiltyä, jos kylmää on vielä toukokuussakin?

Sitten nämä uudet innostukseni ruusukaali 'Groninger', lehtikaalit 'Red Russian' ja 'Roter Krauser' sekä salviaa. Tässä kohtaa myönnettävä, että pieni moka tuli. Piti kylvää nämä käyttäen kasvusammalta ja seuraavan kuvan punahattu sekä daaliat oli tarkoitus olla näissä lokeroissa. Mutta siinä pikkuisen hätäilin, kun oma aikani alkoi loppua, ja ne menikin väärin päin. No eipä siinä. Eiköhän sitä jotain tule näinkin. Ja kokeilu mielessähän minä näitä kaaleja ja salviaa kasvatankin, kun eipä ole minulla aiemmin ollut niitä. Voihan se olla, että tämä tapa sopiikin minulle ja kasvatan nämä jatkossakin näin.

Punahatut ja daaliat ovat viimevuodelta jääneitä siemeniä. Lisäksi tähän laitoin sitruunamelissaa.
Tähän purkkiinn tulikin laitettua sitten uusintana morsiusharsoa ja isokelloa. Kummatkaan eivät kovin menestyneet maaliskuun kylvöissä, joten otin uusiksi. Nämä saavat kasvaa hieman pidemmän aikaa ennenkuin koulin ne.

10.4. tekemät kylvöni muistuttavat viime vuoden kevätkylvöjä. Onnistuin löytämään liiterin sivustalta lumen alta saavini ja ajattelin tehdä kasvihuoneeseen pienen kylvöksen jäljelle jääneistä neilikoista. Neilikkani nimittäin venyivät ja vanuivat aika paljon, ehkä kylvin ne sitten liian aikaisin. Toki kasvilamppu olisi pelastanut, ehkä. Hengissä ne ovat, mutta ajattelin varmuuden maksimoimiseksi kokeilla kylvää neilikat näin. Tähän vielä kelmu päälle ja nämä saivat hetken olla sisällä kosteuden tasaamiseksi. Sitten vain kasvihuoneeseen ja katsotaan mitä siitä tämmöisenä keväänä saadaan. Viime vuonna tein kylvöt huhtikuun lopulla ja silloinpa ei tainnut olla juuri lunta enää. Silloin sain mukavia pieniä tupsukoita niistä ja koulin niistä monta purkkia. Se oli mielestäni oikein onnistunut kylvö. Nyt vähän jännittää nämä säät.

Tällaista jännitettävää minulla jatkossa.
Iloista loppukuuta!


4 kommenttia:

  1. Kivoja kokeiluja. Testaamalla kolmea erilaista kylvönappia ja niiden mahdollisia eroja siementen itämiseen ja kasvuunlähtöön onkin sitten helppo seurata.
    Mukavaa pääsiäisviikkoa.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kokeilu! Tällaiset ovat kivoja seurattavia sen lisäksi, että testaaja itse näkee selvästi eri kasvualustojen hyödyt ja haitat juuri siinä omassa kasvatusympäristössä. Jäänpä odottelemaan raporttia kokeilun edistymisestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä! Jotain kommenttia varmasti tulee tässä tipottain, mutta tästä on kyllä tehtävä oma kooste sitten esikasvatuksen loputtua 🤭

      Poista

Katsotuimmat