torstai 1. heinäkuuta 2021

Heinäkuun alun kukkivia

No nyt on kuu vaihtunut ja ollaan jo heinäkuussa. Kesäkuun loppu oli aika tapahtumarikas. Niinkuin viimeksi mainitsinkin kävimme tiistaina Ähtärin eläinpuistossa. Lapset nauttivat ja me aikuiset pärjäilimme helteen kanssa. Aamupäivä oli onneksi viileämpi ja tuuli viilensi mukavasti reissuamme. Pitihän sitä vierailla sitten Tuurissakin samalla reissulla, siellä en enää itse jaksanut kauheasti kierrellä ja shoppailla. Keskiviikko oli heinäntekopäivä ja olimme perheen kanssa isännän kotitilalla avittamassa pikku heinäpaalien kärräämisessä ylisille. Neidit jaksoivat olla hetken aikaa apuna, mutta sitten uintipuuhat ja telkkari alkoi kiinnostaa enemmän. Pikkumies nautti mönkijäkyydistä. Minä nimittäin ajelin hänen kanssa mönkkärillä ja vedettiin paalikärryä muiden heitellessä paaleja. Vierailtiinpa sitten isännän loma-ajantyön parissa pyöröpaalien teossakin. Jännään siis oli ja tänään pääsi viimein tarkistelemaan puutarhan kuulumisia.

Mysteerikärhö on tosiaan aukaissut kukkansa kokonaan. Tästä vinkaten pyydettiin lisäkuvia ja onhan se niin kaunis, että ansaitsee huomiota! Löysin googlaillessa vielä kärhön nimeltä Nelly Moser, sekin vähän saman värinen Piilun ja Dr.Ruppelin kanssa. Kuitenkin tuon keskiön värin ja melko kähäräisten terälehtien reunojen perusteella kallistuisin Piilun puoleen. Ellei sitten ilmaannu vielä jotain mahdollista vaihtoehtoa.

Tämän kukinnasta saakin nauttia pitempään, kun on uusia nuppuja ilmaantunut jo todella monta! Alkuun vaikutti kyllä, että tämä vain kituu ja kuolee, mutta se on nyt hyvässä kasvussa ja ilmeisesti nauttii viimein.

Ajattelin kuvata myös jo kukkineen kärhön. Nuo hapsupallot on aika jänskän näköisiä ja oikeastaan aika koristeellisiakin. Olisiko nämä hyvä sitten leikata pois, jotta kukinta jatkuisi vai nauttisiko vain näistä hauskoista hörhylöistä?

Täytyy sanoa, että MultiBluen hapsupallo on kyllä ihan omaa luokkaansa! Siinä on vielä häivähdys sinistä ja vähän ehkä liilaa tai pinkkiä. Tämähän teki vain yhden kukkasen ja alkoi sitten kivuta tukeaan myöten ylös. Josko ensi vuonna tekisi sitten paljon kukkia.

Pikkujasmike aukaisi yhden pikkuisen kukan. Muutaman muun nupun olin näkevinäni myös. Tämä vain oli ainokainen avautunut. Hyvin loistaa vihreän puskan keskeltä tuo jopa olohuoneeseen asti.

Ja lamovuohenkuusamasta pilkisti pikkuisen keltaista. Tässäkin on vielä nuppuja, eli sekin vasta aloittelemassa. Olinkin unohtanut, että se kukkii keltaisin kukkasin.

Tässäpä toinen keltainen kukkija. Suikeroalpi tuntuu tykkäävän elostaan kuunliljojen juurella. Hih, sain aikaan kosteikkoisen fiiliksen kuvaan, kun kastelin koko penkin ennen kuvausta. Ja nähtävästi siellä on rikkaruohojakin.

Kuva vähän kauempaa. Sieltä se suikeroalpi pilkistää välistä. Kuunliljat ovat runsastuneet reippaasti ja kukkavarsia on hirveästi! Ihan vielä eivät kukkiaan ole avanneet. Uusimmat tulokkaan ilmeisesti kasvattavat juuriaan, kun eivät tee kovin runsaasti lehtiä. Toivottavasti aurinkoinen paikka ei häiritse niitä liikaa. Minun ajattelemani varjostavat kasvit, kun ovat vielä hieman pieniä.

Muistatte varmaan sen hassun kuunliljan. Se onkin ensimmäinen kuunliljoista, joka kukkii. Hieman meni tämän pienen elämä sekaisin tuossa paikassa, mutta katsotaan miten se kehittyy siitä.

Ja viimeiseksi mansikka amppeli. Pikkumies on päässyt mansikan makuun ja puutarhakierrokselta palatessa osoitteli tomerasti kohti amppelia ja oikeastaan käski poimimaan hänelle mansikoita. No mitäpäs muutakaan sitä voi tehdä, paitsi ottaa ensin kuva tästä upeasta herkkukorista!

Niin oli loppu kuu touhukas, että tänään ei ole jaksanut kuin kastella puutarhaa. Toki aamulla tuli lähdettyä isännän matkaan Jyväskylän reissulle ja käväisin Hankkijalla. Muutama kasvi sieltä lähti taas mukaan ja toivoin että ne jaksaisi vielä istutella tänään. Jos ensin ottaisi päiväunet ja lähtisi sitten virkeämpänä touhuamaan, mutta jos ei jaksa niin sittenpä on siirrettävä homma vaikka huomiseen vaikka sitten taitaa olla taas kuumempaa.

8 kommenttia:

  1. Kyllä, aika selvä 'Piilu' tuo kärhö minusta on. Vanhoihin versoihin tulevat kukat voivat olla enemmän tai vähemmän kerrannaisia juuri kuten tuossa kuvan kukassa on. Loppukesällä tulevat kukat ovat melko varmasti yksinkertaisia. Minun 'Piiluni' ei ole vielä onnistunut kukkimaan vanhoilla versoilla, mutta muuten on ollut kiitettävän ahkera kukkija. En ole koskaan leikannut kärhöistä hahtuvapalloja pois. Harvoin niissä edes näkyy siemeniä, pelkät heteistä jääneet hahtuvat vain, joten kasvilla ei ole mennyt energiaa siementuotantoon. Palleroiset ovat minusta todella kauniita loppusyksyllä, kun niihin kertyy kuuraa tai ensilunta.
    Tuo seonnut kuunlilja on kyllä hassu :D Mukavaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahtuvapallot ovat kyllä hauskat ja varmasti ihastuttavat kuuraisina 😍 jätän ne ihan mielelläni paikoilleen.
      Kuunliljan elämää on kyllä hauska seurata 😄
      Mukavaa heinäkuuta sinullekin!

      Poista
  2. Ihmettelen vain tuon kukan kerroksellisuutta. Piilussa sitä ei ainakaan yleensä ilmene. Muutoin on kyllä väreiltään täsmälleen kuin Piilu.
    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, muutaman kerroksellisen kukan kuvan löysin googlesta piilun nimellä. Tosin niistäkin on hankala sanoa varmaksi, mitkä ovat luotettavista lähteistä. Tiedä sitten mikä hybridi minulle on kaupasta sattunut 😄

      Poista
    2. Tuolta löytyy minusta aika luotettavaa tietoa ja "pikkuisen" kerrannaisempikin kukka ihasteltavaksi: http://clematisontheweb.org/new-clemdetail.cfm?dbkey=374
      En tiedä, ovatko 'Piilun' vanhat versot sitten arempia paleltumaan talvella kun niin harvoin pääsee näkemään sen kerrottuja kukkia. Pitäisikin kokeilla ensi talveksi laittaa jotain suojausta, jos saisi itselle sillä konstilla kerrottukukkaisen 'Piilun'.

      Poista
    3. No ohhoh! Vau! Minulla tosiaan oli ajatus heittää joku suojapeite tuon kärhötuen päälle, jotta nämä kärhöt talvehtisivat paremmin. Ensi vuonna saa sitten jännittää, että miten emännän käy kärhöjensä kanssa 😄

      Poista
  3. Oli sitten Piilu tai joku muu, niin kaunis hän on. En ole leikannut kärhöistä hahtuvapalloja pois, sillä minusta ne eivät vähennä kukintaa. Ja kuten Minna tuossa edellä toteaa, ne ovat syksyisessä puutarhassa kauniita.
    Hassu kuunlilja ja komea mansikka-amppeli. Ostin kuukausimansikan, joka tekee runsaasti marjoja, mutta makua niissä ei ole nimeksikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa kuukausimansikoissakin olla jotain lajike-eroja 🤔 tämä on tehnyt hyviä mansikoita. Ne pari mitä itse maistoin olivat makeita, mutte ei nyt mitenkään yltiömakeita. Sellaisia että maistuvat 😊 lapset meinaavat napsia siitä mansikat vähän liian aikaisin, kun ne punertuvat nopeasti, mutta kypsyessään punainen väri vielä syvenee. Vaaleamman punaiset eivät ole niin kauhean makeita.

      Poista

Katsotuimmat