keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Uutta ruukkuun ja kuvausharjoittelua liljojen kanssa

Autoon piti hakea varaosia kaupungista, joten luonnollisesti poikkesin taimimyymälässäkin. Sieltä lähti muutama perenna mukaan ja nämä kuvan ruukkukasvit. Olisin ostanut kääpiövuorimäntyjäkin, mutta niitäpä ei löytynyt. Niitä tavallisia isoksi kasvavia olisi ollut tarjolla, mutta täytyy metsästää ensi kerralla tai ensi keväänä. Tosiaan halusin uudistaa tämän ison ruukun sisällön, sillä jostain syystä siinä olleet kasvit halusivat kaikki kuolla pystyyn. Koska tähän aikaan vuodesta ei oikein käynnöksiä enää löydä, niin laitoin vähän erilaista. Jätin kuitenkin tuon köynnöksille tarkoitetun harjateräksistä tehdyn tuen paikalleen. Oikeastaan on aika hauska lisä tuohon yhdistelmään, vai mitä? Muutenkin tästä tuli parempi kuin mitä uskalsin toivoa!

Laitanpa tähän väliin pikku kuvan kesällä kylvetystä "niitystä". Ei siinä vielä kovin montaa erilaista kukkaa kuki ja jostain syystä alue jäi tosi pieneksi vaikka kylvinkin laajemmalti. Liekkö kylvöajan tuulella vaikutusta asiaan. Mutta ihan kiva pieni kukkaniitty, jossa mehiläiset ja perhoset nyt pörräävät innoissaan.

Maahan istutetut lijat antavat vielää minun odottaa nuppujensa avaamista, mutta ruukussa kukitaan jo melko runsaasti. Pinkit ja punaiset liljat ovat vielä nupussa. Ajattelin näiden kanssa vähän leikkiä kännykän kamerallani ja kokeilla mitä saisin aikaiseksi ja seuraavana onkin muutama kuva ruukkuliljoistani.

Happy memories lilja ja Friso puulilja
Friso puulilja, taka-alalla Happy memories ja Forever Linda liljoja

Friso ja lobelia heinän takaa
Ja vielä Friso heinän takaa kuvattuna
Juu, tämmöinen kevyt postaus tänään. En ole saanut kateprojektia etenemään. Yhden touhukkaan päivän jälkeen tarvitsen pari lepopäivää. Lisäksi viikonloppuna oli paikalliset markkinat, jossa tietenkin vierailtiin. Sitten tulikin helteet takaisin ja minä linnoittauduin sisälle. Sisätiloissa rentoutuminen jatkuu ja postailen nyt harvakseltaan. Odottelen siis sateita, viileämpiä kelejä ja jakautumista. Näistä kaikki saisi tulla mahdillisimman pian!
Leppoisaa loppukuuta!

4 kommenttia:

  1. Kauniisti kukkivia liljoja. Tuo Friso on upea. Tykkään.
    Täällä meillä on vihdoin viimein satanut lähes koko päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään torstaina rupesi meilläkin satamaan 😊 sai kasvit ihan kunnolla vettä kerrankin. Lupaili koko seuraavalle viikolle sateita, mutta saapa nyt sit nähdä miten käy 😅

      Poista
  2. Kauniit liljat! Tykkään tuosta ensimmäisen kuvan ruukkuistutuksesta. Se varmaan kestää myöhään syksyyn saakka kauniina. Meilläkin alkoi sataa torstaina. Vettä tuli lopulta aika paljonkin ja eilen muutama napakka kuuro lisää. Vielä pitäisi sataa useampana päivänä, joten ajattelinkin tänään siirrellä muutamia kasveja. Pitkään jatkunut kuivuus taas osoitti, mitkä kasvit eivät sittenkään pärjää kuivassa :D Toivottavasti teilläkin on satanut sen verran reippaasti, että maa on kastunut kunnolla. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä vettä sitten alkoi tulla 😊 ja ihan hyvä koska oma jaksaminen hiipui pahasti 😂 Tosin olisi ollut hyviä kelejä tehdä istutuksia. Keskityin lepäämään raskauden viimeistä koitosta varten 😊 Nyt malttamattomana odptan että pääsen takaisin kotiin touhuamaan sen minkä toipuessa jaksaa 🤭

      Poista

Katsotuimmat