tiistai 6. heinäkuuta 2021

Ruukkupuutarha heinäkuussa

Helteet ovat olleet aikamoinen vitsaus meillä. Tuntuu, että happi loppuu heti ulos astuessa ja silti pitäisi jaksaa edes kastella. Harmittelen, että olen ollut vhän pimennossa uusien puutarhajuttujen kanssa. Esimerkiksi ruukkukukkien kanssa olisi ollut todella kätevä se biohiili tänä vuonna. Nyt lähinnä tekisi mieli nostaa kaikki ruukuista pois ja tunkea sitä biohiiltä riittävästi joka hemmetin ruukkuun. Mutta annetaan nyt olla ja tehdään se homma ensi vuonna. Nyt yritetään pärjäillä.

Orvokit ovat venähtäneet melkein joka ruukussa ja kävivät tosi huonoiksi. Leikkimökin kaiteelta leikkasin ne alas, mutta Tytöt halusivat jonkun muun kukkasen siihen, kun ruukuista tuli kuulemma rumat. Kävimme pikku kylämme toripuodissa katselemassa kesäkukkia ja esikoinen valitsi sieltä isokellot. Tällä lienee jokin muukin nimi, koska netistä en löytänyt oikein mitään infoa tuolla nimellä.

Tässä toisen puolen kukkanen. Aika kivasti on tehnyt uusia kukkia sitä mukaan, kun napsii vanhat pois. Oisikohan tämä mahdollisesti monivuotinen kasvi, jos istuttaisi sen syksyllä maahan?

Ja kun niitä ruukkuja ei vielä tarpeeksi ollut, niin tytöille tehtiin leikkimäkin terassille yksi amppeli. Vähän on harvan näköinen vielä, mutta josko se siitä runsastuisi. Tähän ja kellokukille tuli jo vähän sipaistua biohiiltä ja nehän ovat suurimman osan päivästä varjossa, niin ehkä näiden kanssa saa vähän himmailla kastelussa.

Tältä näyttää muuten orvokkipatani. Nekin ovat hujahtaneet hirveästi. Näiden piti olla kähäräisiä terälehdiltään, mutta eipä nämä hirveän kähäräisiä ole. Nämä saavat nyt kukkia tässä hetken ja laitellaan syksyksi jotain kivaa syyskukkaa sitten. Elleivät kuole ennen sitä liian vähäiseen kasteluun...

Ensimmäinen daaliani avasi nuppunsa viimein. En muistanutkaan, että tämä oli näin tumma väriltään. Piti ihan etsiä tilaushistoriani sähköpostista ja katsoa tämän nimi. Tämä kaunokainen on Impression Fabula. Tuli tilattua se heräteostona tokmannilta.

Tässä daalian kaverit samaisesta ruukusta. Valkoinen lobelia jaksaa porskuttaa, se saa tarpeeksi varjoa ympärillä olevista ruukuista ja kesäkukista. Puulilja Friso on aika likellä kukkia myös, mutta jaksaa edelleen odotuttaa. Laitan siitä kuvia, kun viimein avaa kukkansa.

Punainen miljoonakello näyttää ilta-auringossa aika upealta! Ihanasti sopii myös tuo vähän kellertävä heinä yhteen. Neilikka kaipaisi jo kipeästi siistimistä, jos siitä jaksaisi tässä leikellä kukkineet varret pois pikku hiljaa.

Tässä lisää punaista miljoonakelloloistoa. Rupesi tuo värinokkonenkin kasvamaan. Tuon ruukun kanssa eritoten alkaa olla kasteluongelma. Se on niin pieni, joten se kuivuu todella nopeasti. Yläkulmassa näkyykin muut liljat, nekin ovat nuppujaan kasvatelleet jo pidempään, mutta vielä eivät ole auenneet.

Tämä ruukku kärsi keväällä pakkasesta ja en tiedä olisiko vähän kuivuudestakin ja lannoitteen puutteesta kärsinyt ajoittain. Hieman kituliaasti on kasvanut, mutta nyt on ainakin ruusupapu ottanut reippaan spurtin kasvussaan. Tuoksuherne ei oikein ole lähtenyt kasvamaan, ne taitavat edelleen olla noin 15 sentin mittaisia.

Etukuistin hortensian vanhemmat kukat alkavat olla todella haalistuneita. Ja osa lehdistä käpristyy helteessä vaikka paikka on melko varjoinen tällä. Tätä olen alkanut miettiä, että pitäisikö kokeilla talvettamista, jos isäntä saa varaston puolen valmiiksi talveksi. Etukuistilla karjalanneito/mukulabegonia (kumpi lienee) kasvaa reippaasti. Siihen laitoin kunnolla biohiiltä ruukuttaessa ja se on ollut kyllä todella huippu! Multapysyy tasaisen kosteana, ei kuivu yhtä helposti kuin tämän hortensian multa.

Etupihan ruukkujen orvokit vaihtuivat riippapetunioihin, samanlaisiin kuin leikkimökin amppeliin tuli laitettua. Tähtisilmät alkoivat kukkia tasaisemmin, kun ensimmäiset kukat ensin kuihtuivat ja sitten tuli hiljaisempi nuppuvaihe. Gladiolukset eivät vieläkään tee kukkavanoja, saa nähdä tekevätkö ollenkaan. ne ovat nyt olleet tuollaiset viherkoristeet ruukuissa, ihan kivat näinkin. Ihanasti näkyy toisen takana kuinka nurmikko rupeaa kuolemaan kastelusta huolimatta, ei taida ehtiä tai jaksaa tarpeeksi kastella. Tosin osa kohdista on sitten ihan älyttömiä tuppaita, jotka kasvaa ihan hurjasti. Jos syyssateilla sitten yritetään kasvattaa meidän nurmikosta tasaisempaa.

Leppoisia hellepäiviä! Toivottavasti saadaan sateitakin pian!

4 kommenttia:

  1. Nyt näillä helteillä saakin olla tarkkana ruukkuistutusten suhteen, jotteivat kukat läkähdy ja pahimmassa tapauksessa jopa kuole kuumuuteen.
    Orvokit ovat kauniita, mutta ne venyvät niin herkästi liian pitkiksi hujopeiksi.
    Kauniita ruukkuistutuksia sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊 Totta orvokit venyvät varsinkin lämpöisellä kelillä pitkiksi ja honteloiksi. Saahan sitä ruukkuihin uutta ilmettä kun jaksaa vaihdella vuodenajan mukaan 😊

      Poista
  2. Minä en enää käytä kesäkukkaruukuissa muuta kuin biohiilimultaa. Helpottaa niin valtavasti kastelua. En ole vielä kokeillut lisätä itse biohiiltä multaan, kun suurin osa kesäkukista on talvetettavia ja vaihdan niille keväisin vain pintamullan. Helpompi silloin käyttää valmista biohiilipitoista kesäkukkamultaa kuin lähteä ronkkimaan koko puskaa ylös ruukustaan. Tomaatti- ja paprikaruukuille voisi kyllä kokeilla laittaa ensi kesänä biohiiltä mullan sekaan. Eipä tullut keväällä mieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sainpas kommentoitua tännekin 😄
      Minulla on ollut tapana käyttää samaa puutarhamultaa joka paikkaan ihan laiskuuttani. Mutta jatkossa ostan joko kesäkukkamultaa jossa biohiiltä tai laitan sitä sitten itse jos edelleen tulee mentyä samalla mullalla 😅

      Poista

Katsotuimmat