Tuli helle ja loppui hommat. No ei ne hommat tietenkään loppuneet, mutta voimat loppui tehdä niitä hommia. Pikkuisen olen käynyt varastossa lakkaamassa pöytäkalusteita, jotta saadaan terassille kalusteet, tai pikemminkin pihalle, kun sitä isompaa terassia ei ole vieläkään saatu rakennettua. Muuten olen viihtynyt aika tehokkaasti sisätiloissa, jossa ilmalämpöpumppu hurisee pitäen ilman mukavampana. Muutaman kuvauskierroksen olen tehnyt kastelun lomassa. Sieltäpä onkin löytynyt kivoja yllätyksiäkin vaikken mitään ole istuttanutkaan!
Pionit kukki komeasti, varsinkin vasemmanpuoleinen. Muistaakseni ovat erilajikkeita, vaan aika saman värisiä näyttää valikoituneen vierekkäin. |
En ole aiemmin kauheasti maljakkoon kukkia napannut, kun tykkään enemmän ihailla niitä pihalla. Mutta nyt oli päivänkakkarapuska äitynyt liian isoksi ja kaatui muiden kukkien päälle, olihan sitä sitten napsittava kukat pois. Sen verran nättejä olivat vielä, että päätin laittaa ne maljakkoon. Oli vain niin paljon kukkia, että niistä tuli kahteen maljakkoon. Toinen sisälle ja toinen pikkuterassille. Terassille tosin hain vielä kesäpikkusydämiä kaveriksi. Niitä alkaa olla jo niin paljon ettei muutaman kukan keräämistä huomaa missään.
Terassilla kukat pääsi kahvipannuun. Kaverina pelargoni ja tädiltä saatu pöllö, jota on pitänyt jo pariin otteeseen korjailla. |
Erään illan kasteluilla käväisin tutkailemassa alatasannetta. Siellä alkaa olla jo vähän pientä elämää kukkien muodossa. Lisäksi nuo joka kolosta puskevat saniaiset ovat aika kiva lisä tuolla kivikon puolella. Ajuruohoista mainitsin, että ne kuolivat paikaltaan, vaan kylläpä ne ehtivät aika tehokkaasti siementää hedelmäpuiden alle. Sieltä pukkaa aika paljon pientä ajuruohon taimea pilvin pimein. Siitä olen erittäin iloinen tietenkin. Alemman kuvan alppiasteri kukkii toista vuotta jo. En vaan enää muista, mistä hommasin sen. Se on ihana tuossa omassa pikkukolossaan.
Tämä kukka olikin jo eri illalta. Olen istuttanut nämä sipulit muistaakseni 2022 tai jopa 2021, mutta ensin vaikutti siltä, ettei ne nouse ensinkään mullasta. Sen verran syrjäinen paikka niillä oli, että unohdin ne oikeastaan hetkeksi ja nytpä siellä jo kukkii kolme komeaa. Vieressään isotähtiputki ja tuonne taakse istutin sen poimulehden, joka oli liian iso edelliselle paikalleen. On siellä myös vähän ruusunkukkaakin näkyvissä. En muista oliko tämä se hansaruusu vai toinen, jota en nyt muistakaan. Tämä alue on hieman röyhähtänyt varsinkin rönsyleinikin toimesta.
Muita iloisia yllätyksiä tuli vastaan, kun kuunliljojen seasta nousi muutama tiikerililja. Ainakin sellaiseksi minä tämän tunnistaisin. Kuunliljat sain aiemmin asiakkaaltani. Viime kesänä ne eivät mielesstäni kasvaneeet, en ainakaan huomannut. Nyt on kolme tämmöistä pientä. Taidan koittaa napsia noita palleroisia talteen ja koitan lisätä tätäkin. Olen aiemmin tainnut manata kirjokuunliljan seassa olevia vuohenkelloja. Aiempina vuosina olen yrittänyt napsia ne pois, vaan nyt jätin ne paikalleen, kun en vain jaksanut enää taistella. Kuunliljat kasvoivat lopulta isommiksi kuin vuohenkellojen lehdet ja nyt sieltä näkyy vain kukkavarret. Se on aika kivan näköinen nyt ja varmaan nätti, kun alkavat kukkia.
Lyhtykoiso oli tarkoituksen omainen yksilö, jota toivoin tulevan kuunliljojen mukana. Niitä on useampia varsia jo, syksyllä saan ehkä kuvata oranssia väriloistoa! |
Tämä on varmaankin rantakukka, joka kahden kukkavarren verran on noussut samaisten kuunliljojen seasta. Toistaiseksi se jää paikalleen. |
Kukkakuvailun lomassa tuli vastaan taas sisilisko, se oli aurinkoa ottamassa kivellä. Sai mennä aika lähelle, ei häiriintynyt yhtään. Ehkä me aletaan olla kavereita jo. Isäntäkin sai tulla katselemaan ja sinne sitten jätimme toisen, paistattelemaan loppupäivää. Meillä on pörräillyt monenlaista erikoista pörriäistä ja ötökkääkin, mutta taidan niistä laittaa oman koosteen sitten syksymmälläkin.
Välistä olen ottanut ihan rennosti riippukeinussa, keinuessa sitä sietää kuumuuttakin vähän aikaa. Ei siinä kauaa tarvitse olla, kun pienimmät kiitävät hyppimään päällä ja rentoutushetki on sitten siinä. Mutta vähän kerrallaan.
Leppoista heinäkuun alkua!
Alppiasterikuva on hieno! Noin juuri minunkin mielestä pitää helteillä toimia; puuhastella pienesti ja sitten taas ottaa rennosti.
VastaaPoistaKiitos! 😊 Tuntui oikeastaan ihan mukavalta ottaa rennosti helteiden ajan 🤭 opetella välillä vähän hidastamaan 😊
PoistaNyt lämpötilat ovat huidelleet sellaisissa lukemissa, että on ollut ihan pakko ottaa hieman rennommin. Onneksi tänään oli hieman viileämpää. Kuivuus vain vaivaa täällä pahasti.
VastaaPoistaHelteistä päästiin ainakin meillä suoraan kaatosateisiin 😂 no tänään on tullut tasaisesti vettä lähes koko päivän. Viileni mukavasti ja nyt illasta voisikin mennä vähän kaivelemaan maata 🤭
PoistaMuito bonito!
VastaaPoistaBeautiful!
janice.
Thank you! 😊
PoistaHelteellä ei todellakaan jaksa puutarhatöitä tehdä. Silloin voi hyvällä omallatunnolla nauttia kesästä vaikka loikoilemalla riippukeinussa.
VastaaPoistaVuohenkellot ovat ärsyttäviä. Jostain niitä on meillekin tullut. Pienikokoisena kukkavana on onneksi helppo napata pois. Juurenpaloja saattaa silti jäädä maahan, joten työ jatkuu seuraavinakin vuosina. Tiikerililjoilla on jännä tapa nousta kasvamaan omituisista paikoista. Meillä kaksi tiikerililjaa nousee lumimarjapensaiden keskeltä. Mahdoton saada tiikerililjaa pensaista ehjänä, joten kukkikoon siellä.
Sisiliskot tykkäävät varmaan kivimuuristasi. Ne on kivoja "puutarhalemmikkejä".
Sisilisko on kyllä ihana puutarhalemmikki 🤭
PoistaTiikerililja oli super ihana yllätys, kun oon halunnu sitä puutarhaan jo hetken. Oli tarkoitus äidiltä napata, kun hänellä kasvaisi tarpeeksi isoiksi tai yrittää noista itusilmuista, mutta nythän niitä on sitten jo minulla 😄
Vuohenkello tuntuu leviävän aika tehokkaasti ja nousee jatkuvasti mullasta vaikka olen jo kolme vuotta sitä kitkenyt 🙈 Nyt taidan antaa sen olla ja rentoutua ennemmin siellä riippumatossa 😂
Viime viikon 30 asteen helteet olivat jo vähän liikaa. Tein joku päivä iltapäivällä 1,5 tuntia valjaat niskassa raivaussahan siimaleikkurilla ja hiki tippui silmiin ja muutenkin pitkin selkää. Huh.
VastaaPoistaOli kyllä todella tehokkaat lämpötilat muutaman päivän 😅 ei paljoa tarvinnut liikkua ulkona, kun hiki lähti virtaamaan 🙈
Poista