tiistai 27. huhtikuuta 2021

Kesäkukkivia siemenistä

Nyt kyllä hurahdin täysin. Vastaani tuli fb:tä selaillessa kukkien siemeniä myyvä sivusto Gardenseedsmarket ja ilmeisesti ilma oli niin kaunis, että sorruin tilaamaan. Sivusto oli ulkomainen, mutta varustettu suhteellisen hyvällä suomenkielellä. Ihan hetken mielijohteesta en tilausta tehnyt vaan googletin ensin vähän sivustosta kokemuksia ja tilasin vasta sitten. Siemenet tulivat kaiketikin Puolan varastolta ja ihan parissa viikossa. Ja tietenkin ulkamailta tilatessa pitää olla varovainen, kasvitaudeista ym. ei varoitella turhaan.
Mutta siis jaoin nuo pussit itselleni kolmeen ryhmään, joista tuo ylimmäinen rivi tuli kylvettyä ja laitoin ne kasvihuoneeseen itämään (toivottavasti ei tullut virheliikettä siinä). Alaalla vasemmalla olevat kylvin ja laitoin itämään ihan normi huoneenlämpöön ja oikealla puolella olevat odottavat kesäkylvöä suoraan maahan omalle paikalleen. Ne ovat siis tulossa pihan kivipenkereeseen, kunhan ensin saan sitä siivottua ja vähän paikattua. Se pengerrys nimittäin tehtiin rouheesti kaivurilla, mutta siitä operaatiosta kirjoitan sitten ihan oman jutun.
Ulos kasvihuoneeseen itämään laitoin siis ihanaa kiharaterälehtistä orvokkia koko tuon kuvan ylälaidan padan täyteen. Tarkoituksena saada tiheä kasvusto, mutta en tiedä menikö liian tiheäksi. Täytyy varovasti nyppiä sitten osa jonnekin muualle, jos näyttää todella pahalle. Sinisen vannan pohjalle leikkasin kertakäyttöisistä muovimukeista tuollaiset huonosti näkyvät rinkulat. Harmittelen tässä jälkikäteen, etten huomannut ottaa kuvia tekovaiheessa. Tuntuu aina olevan niin kauhean suuri into tehdessä, että kaikki muu unohtuu. Jokaiseen pieneen ympyrään laitoin siis pienen määrän siemeniä yhdestä pussista. Tai oikeastaan yhdestä pussista tuli kahteen ympyrään vain yhdelle siemenpussille ei riittänyt toista ympyrää. Eli ei koko pussin sisältöä vaan jätin noin puolet tai ylikin siemenistä odottamaan joko ensi vuoden kylvöjä tai sitten kokeilen suoraan maahan, kun on lämpimämpää.
Sisälle itämään jäävästä vadista sainkin vähän paremman kuvan. Näillekin tein kertakäyttömuovimukeista rinkuloita ja talouspaperirullan pahvista nuo pienemmät. Tuonne oikealle puolelle, missä on 7 talouspaperirullan palasta laitoin daalian siemeniä, jokaiseen varmuudeksi kolme kipaletta. Jos kaikki lähtevät kasvamaan, niin sitten koulitaan kaikki omiin purkkeihin, kun ekat varsinaiset lehdet ovat ilmestyneet. Viiteen muuhun tuolla yläällä tuli meksikolaista auringonkukkaa, sellaista ihanan punaista. Niitäkin taisi mennä kolme jokaiseen. Ne ehtisi kylvää myös suoraan paikalleen toukokuussa ja taidan osan siemenistä kylvääkin kukkapenkkiin. Näkeepä siinä samalla miten vaikuttaa kukintaan ym. Muovirinkuloihin laitoin punahattua, sen myös voi kylvää suoraan maahan ja varmasti loput siemenet sinne meneekin, ja ristikkiä. Ristikistä oli hankala löytää kylvöohjetta, mutta ilmeisesti tarvitsee esikasvatuksen ja siirretään ulos paikalleen varovasti, kun on kunnolla lämmintä. No ainakin siemeniä riittää, niin voin yrittää ensi vuonna uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Katsotuimmat