maanantai 28. maaliskuuta 2022

Taimien koulintaa ja kuulumisia

Nyt on kelit kohdallaan. Viikonloppuna tuli vettä melkein kokonaisen päivän ajan ja nyt onkin sitten tupruttanut lunta. Pihan jäljistä päätellen sitä on kertynyt 5-10 senttiä. No ehken tämä lumi edes vähän sulattaisi vanhaa lunta pois ja tuskin se kovin pitkään tuossa maassa edes on. Meillä ainakin kipusi taas lämpöasteille. Itse olen tämmöisinä päivinä nauttinut takkatulesta, haaveillut, tein hiukan suunnitelmia kesälle ja tietenkin koulin taimia. Niiden tilaanteesta kirjoittelenkin nyt päivityksiä.

Tässäpä on pikkuinen luffani, se ainoa itänyt joka säilyi hengissä. Kolmatta lehteä pukkaa jo. Tämän olin kyllä laittanut jo aiemmin omaan purkkiinsa, mutta hieman häiritsin sen kasvua viikonloppuna. En tykännyt, kun istutusmulta oli taasen ruvennut tekemään kanelihometta mullan pinnalle. Kaavin enimmät pois ja laitoin mullan tilalle rahkasammalta. Olin nimittäin hommannut itselleni Biolanin kasvusammalta. Tykkäsin sammalnapeista, kun ne eivät mullan tapaan alkaneet haista kauhealle, ja lisäksi Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna kertoi kommentissaan kasvusammalesta. Ajattelin, että se voisi olla minulle juuri sopiva vaihtoehto istutusmullan tilalle.

Luffan rinnalla meidän pesuhuoneen ikkunalla on omissa yksiöissään nyt myös tomaatit. Ildi-tomaatti iti täydellisesti ja kuudesta siemenestä sain kuusi taimea. Noh kahta tai kolmea toivoin, mutta ehkäpä osa ystävistäni haluaa ottaa ylimääräiset, kun kelit lämpiää. Noissa mustissa purkeissa on siis Ildiä ja luffan takana olevassa on kuudes. Luffan vieressä on Zuckertraube. Ne eivät sitten itäneetkään aivan niin hyvin kuin ensin alkuun katselin. Laitoin näitäkin kolmeen pieneen lokeroon varulta kaksi siementä jokaiseen. Kolme iti, joista kaksi tekivät jo varsinaisia lehtiä kuten nuo Idlitkin ja yksi oli ihan alussa. Koulin kuitenkin tuon yhdenkin omaan purkkiinsa. Toivottavasti se pärjää.

Tässä etualalla ne pari muuta Zuckertraubea. Lisäksi yhteen purkkiin tuikkasin käärmekurkun siemenet vielä, jos kohta suostuisivat itämään. Ovatpahan pienemmässä tilassa. Parissa on isokellon pienet taimet sieltä vesilauttaidätyksestä ja yhdessä loput hentoiset neilikat. Aiemmat neilikan taimet näkyvät taka-alalla ja ovat nekin jo pikkuisen kasvaneet. Kasvuvauhti on kuitenkin ollut melko maltillinen vielä.

Rugen -mansikka on myös kasvanut todella hitaasti, mutta puukkaa niistäkin viimein useampaa lehteä. Niiden kaverina on muutama neilikka tupsu myös tuossa edessä. Morsiusharso valitettavasti ei kestänyt sirtoa lautalta multaan, vaan kaikki kuolivat. Silloin minulla oli sitä istutus multaa, en tiedä oliko syy siinä. Ainakin kanelihometta oli niissäkin paljon. Laitan siis seuraavan kylvön aikaan uutta tulemaan ja varmaankin suoraan multaan tai tuohon kasvusammaleeseen. Koulin ne sitten tuppoina omiin astioihin.

Hain myöskin varastossa talvehtineet hortensian sisälle. Se oli lähtenyt kasvuun ja nyt olen yrittänyt muistaa kastella sitä säännöllisesti. Tähän kait pitäisi vaihtaa nyt myös multa. Jostain muistaakseni sellaista luin. Vai onkohan myöhäistä jo, kun pukkaa jo tuota uutta kasvua? Eihän ne onneksi vielä isoja ole, että mullan vaihto kyllä onnistuu vielä helposti.

Sittenpä minun valkosipuli kokeiluni. Sain jonkun ahaa idean sekoittaa perliittiä ja vermikuliittiä yhteen ja tuikkasin valkosipulini sinne. Koska minulla on ruukut lopussa niin laitoinkin nämä lasipurkkiin. Ihan hienon näköinen tuo vielä on, mutta noinkohan sinne alkaa jotain kasvustoa tulemaan pitemmän päälle, en tiedä. Tämä on nyt kuitenkin itselleni hauska seurata, miten tämmöisen idean kanssa käy. Sitten vain kastelen sitä lannoitevedellä ja katson miten se voi ja kasvaa. Täytyy varmaan osa laittaa ihan multaan, niin voisi saada omaa satoakin varmemmin.

Tällaista tänään. Iloista viikkoa! Kyllä se aurinkokin vielä takaisin tulee!

6 kommenttia:

  1. Täällä meillä lunta satoi hyvin vähän, mutta pieni pakkanen pysäytti lumien sulamisen kokonaan.
    Kivasti sinulla jo siemenet ovat lähteneet kasvuun ja hortensiakin näyttää selvinneen hyvin talvetuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni takaisku kevääseen tosiaan 😊 Hortensia onneksi selvisi talvetuksesta, kun mikään muu ei 🙈

      Poista
  2. Teillä sitten selvittiin vähillä lumilla. Meillä sitä tuli peräti 20cm ja tänään vielä muutama sentti lisää. Pakkastakin oli aamulla -18 astetta. Tammikuun keli suorastaan!
    Raportoihan sitten kokemuksistasi kasvusammalesta. Sen pitäisi ainakin ratkaista kanelihomeongelmat. Jotkut taimet eivät vain kestä koulimista tai lautalta multaan siirtoa yhtä hyvin kuin toiset. En ole päässyt perille, mikä siinä on milloinkin mennyt pieleen. Minulla on nyt muutama lobelia ja purppurarevonhäntä nyykähtänyt koulimisen jälkeen. Ehkä käsittelin niitä liian kovakouraisesti tai jotain...
    Minä olen vaihtanut hortensioilleni mullat aina vasta toukokuussa kun homman pystyy tekemään siististi ulkona. Eivät ole minusta häiriintyneet siitä mitenkään. Tosin en ole kovin paljoa juuristoakaan repinyt, vaan ainoastaan sen verran, että saan kanankakkaa ja vähän uutta multaa mahtumaan tilalle. Ei kai hortensioillekaan tarvitse välttämättä multaa joka kevät vaihtaa, jos muistaa kastella aina lannoitevedellä tai ruukussa on muuten kasvutilaa tarpeeksi.
    Mukavaa ja toivottavasti aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh! Teillä tuli lunta sit ihan kivasti 😄 Meilläkin muuten yhtenä yönä oli reipas 15 astetta pakkasta, että kyllä aika vilpoiseksi vetäisi hetkeksi 🤭
      Koulinnassa ja sen jälkeen voi kyllä mennä monia asioita pieleen tai sitten se on vain henkimaailman juttu 😂 Olen kyllä huomannut, että kastelun kanssa itselläni on aina vähän haastetta, millon on liikaa ja millon liian vähän 💁‍♀️ Täytyy kertoa myöhemmin kokemuksista kasvusammalen kanssa, jos se vaikka ratkaisisi kasteluongelmankin 🤭
      Ja kiitos hortensia ohjeesta! Mietin hortensiani mullan vaihtoa sitten, kun on vähän lämpimmpä 😊

      Poista
  3. Siellähän on jo reippaita taimen alkuja. Minä en itse tänä vuonna ole istuttanut vielä mitään. Teen kaiken istutukset suoraan maahan. Olemme menossa anoppilaan toukokuun alussa ja sinne en mitään halua mukana kuljettaa. Pitää katsoa että miten sitten toimitaan. Minä vaihdan mökillä oleville kukille mullat vasta sitten kun voin vaihtaa ne ulkona.
    Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista 😊 Mullan vaihto ulkona kuulostaa kyllä huomattavasti vaivattomammalta! 😄

      Poista

Katsotuimmat