keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Kevät hanget, perunoita ja valkosipulia

Kevättä on kyllä ilmassa ja mielessä. Kelit ovat olleet aivan upeita ulkoiluun. Meilläkin päivällä asteet kohoaa melkein kymmeneen asti ja sitten taas painuvat pakkaselle yöllä. Lumi sulaa hitaasti ja välillä ehkä meinaa tulla jo tuskastuminen, kun ei maa paljastu ja pääse katselemaan ensimmäisiä kevään kukkijoita. No onhan nyt vasta maaliskuu, eli vielä ei ole mitään kiirettä. Nautitaan näistä upeista kevät keleistä loskaisine teineen ja vesilätäköineen. Meidän pikkuisäntä ainakin nauttii! Pitäisi varmaan itsekin heittää aivot narikkaan ja lähteä lätäkköön pomppimaan pojan kanssa. Ehkä se toisi vähän lapsenomaista iloa tähän aikaan!

Edeltävässä kuvassa näkyikin meidän etupihan lumitilanne. Metsäpuutarhani on vielä reippaiden kinosten alla, niin kuin on takapihan puolikin. Olen seuraillut lumen sulamista takapihalla tuon oikean puoleisen köynnöstuen ritiliköstä. Lunta oli parhaimmillaan niin paljon, että vain ihan ylin rivi oli näkyvissä. Että on se aurinko jo aika paljon saanut aikaan.

Kasvihuone on vielä tehokkaasti lumenympäröimä. Tosin varaston nurkalta, kun kävi kurkkaamassa, niin saisi sen oven jo aukaistua. Sen verran hyvin on kasvihuoneen lähiympäristöstä sulanut lumi. Katolta on tippunut kaikki lumet jo komeaan kasaan. Se ei onneksi paljoa kauempaa tuossa ole kuin muukaan lumi takapihalla. Aurinko kuitenkin paistaa tuohon iltapäivästä aina iltaan asti, niin lumi pääsee sulamaan aika tahtia.

Sora-aluetta ollaan kolattu, että takapihalla voi liikkua vähän vapaammin. Terassin vierestä talon päädystä onkin lumi sulanut jo tosi hyvin. Leikkimökki näyttää olevan vielä kinosten keskellä ja oikealla näkyy meidän pieni mäenlaskukumpare.

Pengerpuutarhan kivipenger on viimein putkahtanut esiin lumesta. Kohta se aukeaa hurjaa tahtia, kun aurinko lämmittää kiviä. Sen jälkeen pääsekin jo odottelemaan hedelmäpuiden juurelta putkahtavia krookuksia.

Sisätiloissa kevät saa monet asiat kasvamaan vähän varkain, kuten valkosipulin! Yleensä heitän ne kompostiin, kun en viitsi ruokaan silputa. Tällä kertaa kokeilenkin laittaa ne lasipurkkiin kasvamaan. Näin tämmöisen ohjeen jossain netin sivustolla ja ajattelin kokeilla. Purkkiin pari senttiä vettä ja sipulit sinne. Kun sipuli on kasvattanut juurta sopivasti, sen voi istuttaa vaikka ruukkuun. Minä tosiaan ajattelin kokeilla, miten valkosipulin kasvatus kukkaruukussa sisällä mahtaa onnistua. Ja voihan sen ruukun toki kesällä pihalle laittaa. Kuvassa vasemmalla on valkosipuli vasta purkkiin laitettuna, 16.3. Ja oikealla se on kasvanut roimasti ja saanut pikkuisen kaverin. Kunhan saan haettua lisää multaa, niin istutan tuon ison jo ruukkuun.

Ja sitten tietenkin ne perunat! Laitoin ne munakennoon itämään, jotta saataisiin taas juhannuksena perunaa. Kohta pääsen istuttamaan ne ämpäreihin ja sitten ne pitäisi viedä kasvihuoneeseen. Nämä ovat olleet noin viikon tuossa ja pikkuisen alkaa jo pilkottaa ituja. Nämä eivät välttämättä olleet mitään aikaisia lajikkeita, joten en ole varma ehtivätkö juhannukseksi. Otin vain meidän syöntiperunoista nämä, ollaan nimittäin saatu miehen vanhemmilta perunaa tänä talvena aika reippaasti. En tiedä pitäisikö ostaa varuiksi jotain aikaista lajikettakin. Sitten kyllä tarvitaan ämpäreitäkin lisää!

Tässäpä höpötykseni tällä kertaa. Nautitaan keväästä!

4 kommenttia:

  1. Nyt meitä on kyllä, ainakin täällä Etelä-Suomessa hellitty loistavilla kevätsäillä. Valitettavasti viikonlopuksi on sitten jo luvassa kunnon myrskyä.
    Pitääpä itsekin yrittää muistaa laittaa valkosipulia ruukkuun kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipulia kokeilen itse ekaa kertaa ja taisi tulla muutenkin kokeellinen istutus niistä 🤭 Jos se onnistuu hyvin, niin siitä voipi tulla tapa!

      Poista
  2. Tähän päivään saakka oli meilläkin todella kaunista keliä. Tänään onkin sitten koleaa, tuulista ja pilvistä. Ja juuri rupesi satamaan vettäkin. Nyt saavat hanget kyytiä! Toivotaan, ettei tule yöksi pakkasta, tai on todella liukasta.
    Valkosipulin versot ovat todella hyviä. Niissä taitaa olla melkoisesti kaikkia hyviä ravintoaineitakin, mitkä tekevät hyvää näin pitkän talven jälkeen. Meillä ei ole juuri nyt valkosipulia, sillä viimeinen kynsi viime kesän sadosta syötiin pari viikkoa sitten. Kylvin syksyllä itusilmuja, joten niistä saa pian lumien sulettua pikkuisen valkosipulin versoja ruuan mukaan. Jos olisin ollut fiksu, olisin kylvänyt itusilmut ruukkuun ja jättänyt varastoon, jotta ne olisi voinut tuoda kevääksi sisälle versomaan. Miksi nämä ideat tulevat mieleen vasta kuukausia liian myöhään?
    Valkosipulin kynnet voi muuten istuttaa suoraan multaankin. Näitä vesilasikikkoja näkee aika usein ihan joka kasvin siementen kohdalla. Eksoottiset hedelmät, kuten avokado, ovat suorastaan yliedustettuina näiden joukossa. Toimii toki sekin, mutta minä olen ajatellut niin, että jos kasvin siemen itää luonnossakin maahan päätyessään, ei sen tarvitse käydä vesilasissa tekemässä juuria ensin :D Eikä ole tullut toistaiseksi vastaan siementä, joka olisi sen vesilasin vaatinut. Mutta kukin tavallaan, voihan kasveja kasvattaa vaikka pelkässä vedessäkin, jos huolehtii lannoituksesta.
    Mukavaa loppuviikkoa ja alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut itsekin, että ne mahti-ideat pompsahtavat aina vähän jälkikäteen ja sitten joutuukin hetken osottelemaan, että tulee aika jolloin ne voi taas toteuttaa 😅
      Mietin itsekin tuota multaan suoraan istuttamista, mutta tälläkertaa oli kiva lillutella lasissa 🤭 ja jatkokasvatusta ajattelin ainakin parin kynnen osalta kokeilla vesipurkissa perliitin ja vermikuliitin avustuksella. Saa nähdä mitä tykkäävät 😊

      Poista

Katsotuimmat