lauantai 2. lokakuuta 2021

Syksyn viimeiset istutukset

Viikolla sain omat viimeiset istutukseni tälle vuodelle tehtyä ja viikonlopulle jäi enää yhden syys/talviruukun istutus. Kyllä oli aikamoinen homma löytää kasvit siihen. Täällä pikku kylässä, kun ei mitään oikein ole ja tilaamallakaan en saanut kuin kanervat ja havun. No loppu viikolla piti sitten käydä isännälle hakemassa rakennustarvikkeita lähikylästä, joten samalla etsin kaupoista jäljelle jääneitä syyskasveja. Eräässä kaupassa minua onnisti ja löysin etsimäni koristekaalin, ne olivat siis loppu melkein joka paikasta. Lisäksi mukaan tarttui pari keijunkukkaa, joista toinen pääsi tähän ruukkuun ja toinen maahan. Tämä on siis tulossa etukuistille hortensian paikalle.

Muutaman pakkasyön jälkeenkin ruukkuhortensiani näyttää edelleen tältä. Olen miettnyt, että pitäisikö minun leikata nuo kukat pois ja nostaa tämä jo leikkimökkiin odottamaan, että varasto valmistuu. Minua alkaa jo pelottaa, että joku pakkasyö vie sen kokonaan. Vai selviäisiköhän varastossa, joka eristetty, mutta ovi puuttuu vielä? Olisi se suojaisampi kuin kuisti minusta. Hyvällä tuurilla varastoon tosin saadaan ovi jo ensi viikonloppuna.

Tilasimpa muuten hieman syyskylvettäviä kukkia Seikuntuotteen nettikaupasta. Nämä oli kyllä kivoja, kun hyvät ohjeet ja kasvupaikkakuvaukset on joka pussissa. Ei tarvitse tämmöisen hieman huonomuistisenkaan miettiä kylväessä, että mitenhän se homma menikään. No ne on kylvetty ja ensi vuonna tarkastellaan, miten onnistuin.

Siemenkirjeen lisäksi posti toi Kodinkukilta tilaamani lähetyksen. Sieltä tuli lisää pikkusipuleita, krookkuksia 'Ruby Giant' ja 'Prince Claus' sekä kirjopikarililjoja ja metsätulppaaneja. Ja muutama lajike perennaa. Nämä tuli istutettua melko joutuisaan pikkumiehen avittaessa.

Nämä kaikki kukkakuvat on lainattu Kodinkukkien sivuilta. Tähän kuvaan kokosin yhteen Hanhikki 'Scarlet Dreamsin', Syysleimu ' Tequila Sunrisen', Tarhasyysvuokko mixin ja Kyläkurjenpolvi 'Double Jewelin'. Näiden lisäksi tilasin valkoisia Tarhakylmänkukkia ja Isotähtiputkia. Niistä viimeisin mainuttu meni syreenien ja vaahteran väliin Jättitähdikin kanssa. Loput laitoin pengerpuutarhaan. Vuokot ja kylmänkukat penkereen puolelle ja loput kohopenkkiin pikkujasmikkeen läheisyyteen.

Tämä tyylikkään näköinen kuunlilja tarttui ihan vahingossa tilaukseen. sen nimi on White Weather. Tämän istutin muiden kuunliljojen luo puropenkkiin, missä sen pitäisi olla edukseen.

Tämä Kirjokurejnmiekka 'Gerald Darby' kuului myös heräteostoksiini. Nuo violetit lehdet olivat vain niin jännät, että oli pakko kokeilla tätä. Istutin tämän puropenkkiin White Featherin lähelle. Toivottavasti niistä tulisi kiva pari! Lisäksi tilasin Kevätkurjenmiekka 'Harmonya' ja ne istutin Kallionauhus 'Pandoran' vierustoveriksi.

Tämä itoh-pioni oikeastaan sai minut tekemään tilauksen Kodinkukilta. Cora Luise on sen nimi ja minusta aivan ihastuttavan näköinen. Se on istutettu kohopenkkiin pionien alueelle. Saas nähdä milloin se alkaa kukkia minulla.

Loppukevennykseksi kuva minun öisistä harrastuksista. Minäkin suunnittelen paljon illalla/yöllä ennen nukahtamista. Kesällä ne koski puutarhaa ja ne muuttuivat kyllä alituiseen. Nyt, kun puutarhahommat alkaa olla tältä kesältä ohi, alkaa mieleni pyöriä myös kodin sisustuksessa. Sen lisäksi, että suunnittelen, saatan myös alkaa toteuttaa suunnitelmiani yöllä, kun saan lapset ensin nukkumaan. Tässä yksi yö puolen yön aikaan maalailin hommaamani tarjottimet ja tuon ylähyllyn laatikon harmaaksi ja pistin samalla koko hyllykön uusiksi. Allapa kuva ennen sisustusintoani.


Inspiroivaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Paljon kivoja kasvihankintoja.
    Syysasetelma on todella kaunis. 🍃🌿🍃

    VastaaPoista
  2. Kauniita kasvihankintoja. Toivottavasti lähtevät hyvin kasvuun. White Weather ja kirjokurjenmiekka varsinkin olisi kiva nähdä ensi kesänä puutarhakuvissasi.
    Illalla sänkyyn mennessä ideamylly alkaa päässä pyöriä. Usein ei enää aamulla kaikkia muista, osan onneksi kyllä. Tuunasit hyllyn kivasti.

    VastaaPoista
  3. Kiitos 😊 Niitä kahta odoton minäkin innolla!

    VastaaPoista
  4. Ooh, tuo violettilehtinen kirjokurjenmiekka, upea💜

    VastaaPoista
  5. Hyviä hankintoja! Toivotaan, että erityisesti tuo kirjokurjenmiekka ja kuunlilja selviäisivät hyvin talvesta (toki kaikki saisivat selvitä!). Tuo parivaljakko vain olisi todella hieno. 'Cora Luise' on ihana pioni. Jos minulla olisi yhtään pioni-innostusta, saattaisin vaikka hankkia sen itsellenikin.
    Hortensiasi näyttää muuten paljon paremmalta kuin kumpikaan omistani. Ne ovat saaneet olla ulkona seinustalla ilman mitään suojausta jo monta napakkaa pakkasyötä. Osa lehdistä lurpottaa, mutta versot ovat täysin terveen oloisia. Kokemukseni mukaan ruukkuhortensiat kestävät hyvin pieniä pakkasen puraisuja ja vielä kokeneemman harrastajan (Puutarhurintytär-blogin) mukaan pieni kylmäkäsittely syksyllä edesauttaa seuraavan kesän kukintaa. Jos se pitää paikkansa, niin ensi vuonna kumpikin hortensioistani pukkaa kukkaa joka latvaan. Tänä vuonna kukkivat aika vaisusti, mikä saattoi johtua leudosta viime syksystä (tai sitten huonosta hoidosta tänä kesänä, mistä näitä aina tietää...). Älä siis ole huolissasi hortensiastasi, kyllä se pärjää :)
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! 😊 Sitten en ressaa hortensiastani, saa olla hetken aikaa vielä paikallaan.
      Mukavaa viikon jatkoa sinullekin 🙂

      Poista
  6. Onpa ihanat ostokset! Kirjokurjenmiekka alkoi heti kiinnostaa täälläkin.

    VastaaPoista

Katsotuimmat