tiistai 22. helmikuuta 2022

Kun siementilaus lähti lapasesta...

Olin aivan varma, että onnituin tänä keväänä tilaamaan hallitusti sopivan määrän siemeniä, joita tarvitsen. Aiemmissa tilauksissani saattoi muutama yllättäjä olla, mutta tulipa tuossa reilu viikko sitten tehtyä ihan kokonainen heräteostostilaus Korpikankaalle. Ja ihan vain kun eteeni ponnahti mainos, jossa oli aivan ihanan värisiä tuoksuherneitä! Eli näitäpä sitten tupsahti eilen postilaatikkoon.

Tuoksuherne Midnight Blues oli niin uskomattoman ihanan lilan sävyinen, että päädyin Korpikankaan sivuille selailemaan siemeniä. Ja kaveriksi halusin vielä tuota vaaleanpunaista mukaan. Minulta löytyy viimevuotisia tuoksuherneen siemeniä ja olin alunperin ajatellut, että ne riittävät, koska suunnitelma oli laittaa vain yhteen isohkoon ruukkuun näitä. Mutta nyt tuleekin sitten varsinainen mix tehtyä.

Ruiskaunokkia minä jo tilasinkin pari pussia aiemmin, mutta nämäpä ihastuttivat sävyillään. En siis osannut olla tilaamatta. Ruiskaunokki on yksi lempparikukistani ja suunnittelin sen terälehdille pientä hyötykäyttöä myös.

Kosmoskukkaa löytyi itselle mieluisammilla värisekoituksilla, joten sitä nappasin kolmen laista pussia. Tuo Peppermint Rock sekoitus on aika herkullinen mielestäni!

Sitten tällainen sekalainen heräteosto-lajitelma. Tsinnia vähän lisää aiemmin ostaamiini ja harjaneilikkaa lähti mukaan myös. Harjaneilikkaa kylvin edellisessä vuokra-asunnossamme ja hieman harmitti, kun en muistanut kerätä siemeniä mukaan sieltä. Nyt sitten tuo Sweet William 'Electron' sekoitus näytti kivalle. Kehäkukkaa piti saada pussi lisää, sillä Sitrus mix nyt oli vain niin kutsuva. Akileija on mielestääni nätti kukka, en vain oikein ole löytänyt omaan mieleen sopivaa sekoitusta. Nyt oli aika lähellä, joten ajattelin sitten kokeilla. Ja hohtopiikkiputki Silver ghost oli ihan villi idea hommata. Tuohon olen löytänyt monta erilaista kylvöohjetta, joten olen vähän vielä hämilläni asiassa. Olen kääntymässä hankikylvön puoleen näiden kanssa, mutta jos sinulla on hyvä vinkki niille, niin pistäppä kommentteihin! Bonuksena tilaukseen tuli yllätteän tarhaillakkopussi (alarivi vasemmalla). Tämä ei ollutkaan minulle niin kauhean tuttu, joten täytyy siihen tutustua ajan kanssa myös.

Lisäksi kuva härkäpavusta ja herneistä, jotka lähtivät mukaan ruokakaupasta. Sinne oli tupsahtanut siemenrekki yllättäen. Näitä laitoimme lasten kanssa kahvimukeihin kasvamaan tarkoituksena vähän maistella niiden versoja. Samaan ideaan tuli tehtyä pieni siementilaus hyötykasviyhdistykselle, josta saadaan lisää idätettävää versomaisteluun. Että lähtikö lapasesta, no lähtihän sen. Hupsista vain!

Aurinkoista loppukuuta!

8 kommenttia:

  1. Hihi, lapaset on hyvä hukata näin keväällä ;) Hyvät lajit olet valinnut siinä mielessä, että näistä ainoastaan tuoksuherne ja tsinnia kannattaa esikasvattaa keväällä. Jotkut kyllä kylvävät tuoksuherneenkin suoraan maahan ja hyvin onnistuvat, ja periaatteessa myös tsinniankin pitäisi ehtiä :D Ruiskaunokki, kosmos ja kehäkukka onnistuvat hyvin skuorakylvönä. Akileijan, harjaneilikan, hohtopiikkiputken sekä illakon voit kylvää vaikka saman tien ja viedä ruukut hankeen odottamaan kesää. Itävät siellä omine aikoineen ja saat vahvat taimet ilman sisällä esikasvattamisen vaivaa ja ulkoilmaan totuttamista. Harjaneilikka kyllä itää suoraan lämpimäänkin kylvettynä, mutta eipä sitä kylmäkäsittelykään haittaa.
    Ihanalta näyttävät nuo tuoksuherneen värit, tulee varmasti kaunis kombo. Aurinkoista loppukuuta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! 😊 Aivan mahtavia neuvoja! Täytyykin hakea lisää muoviruukkuja liiteristä ja tehdä vähän hankikylvöjä 🤭

      Poista
  2. Hieno kokoelma siemeniä olet valinnut. Minä en kylvä mitään muuta kuin hyötykasveja suoraan maahan tänä vuonna. Minä olen tehnyt hankikylvöksen myös suoraan maahan tai kasvulavaan lumi pois päältä esim.lavasta kylvä siemenet ja lumi uudestaan päälle. Minä hävitin harjaneilikan melkein kaikki. On kauniita mutta lamoavat liikaa minusta. Hyviä kylvöjä ja itämisiä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näppärä keino tehdä hankikylvöjä! Tänä vuonna tosin saa meillä tehdä aikalailla hommia lapion kanssa, jos mielii maan saada näkyviin 😅 Olen paikoin uponnut vyötäröä myöten lumeen, kun olen tamppaillut puiden ympäriltä lumia pois 🤭
      Harmi, että sinulla harjaneilikka on lamonnut niin paljon. Itsellä se kasvoi nätisti vuokrakotimme pihalla. Taisin kylvää sen melko suojaisaan ja otolliseen paikkaan, kun se ei lamonnut 🤔 Tähän pihaan suunnittelin laittavani sitä muiden kukkien sekaan, joten ehkäpä ne auttavat pysymään paremmin pystyssä 😊

      Poista
  3. Välillä lähtee lapasesta, se on täälläkin huomattu, mutta onneksi kaikkia siemenpusseja ei välttämättä tarvitse tyhjentää kokonaan, monet siemenet itävät vielä seuraavana vuonna. Hienoja sävyjä ja yhdistelmiä tilasit, joten noista riittää iloa roppa kaupalla.
    Onnea kaikkien kasvuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos päivi 😊 Tosiaan aina ei kaikkia siemeniä tarvitse kylvää pussista! Tavoite tänä kesänä olisi saada ainakin osasta näistä siemeniä kerättyä ensi vuodelle 🤭

      Poista
  4. Hieno valikoima siemeniä. Iloitset näistä vielä ensi syksynäkin, joten ei ehkä niin lapasesta lähtenyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta 😊 Ja näinhän se on, että tässä on kukkaloistoa pitkäksi aikaa 🌞

      Poista

Katsotuimmat