tiistai 21. joulukuuta 2021

Tauon jälkeen käsitöitä ja Joulun odotusta!

Syksyn kylmät kelit ja talven saapuminen laittoi hetkeksi miettimään, että mitähän sitä sitten, kun puutarhassa ei enää tapahdukaan. Onhan sitä tietenkin ensi vuoden suunnittelua, mutta ennen sitä piti ottaa hieman aikaa ja ajatella. Siksipä on blogini ollut hiljainen. En ole myöskään kauheasti ehtinyt blogimaailmassa vierailla muutenkaan, silloin tällöin lueskellut yhden tai kaksi, mutta kommenttien kirjoittaminen ei nyt ole oikein lähtenyt. Ei tosin aikaakaan ole kauheasti ollut, kun kahden pienen vipeltäjän kanssa on päivät kotona. No eihän se pienimmäinen onneksi ole vielä lähtenyt liikkeelle, mutta huomiota haluaa kyllä kerrakseen! Ihan pelkästään lasten kanssa en aikaani ole kuluttanut. Kyllä nuo sormet ovat syyhynneet tekemään jotain pientä aina sivussa.

Ihan alkuun aloittelin pienillä ja nopeilla käsitöillä. Eli pienet tassuset saivat lämmintä talven kylmien päivien ulkoiluille. Sainpa muuten tuossa ohimennen tietää, kun särkylääkettä hain pojan kasvukipuihin, että villasukat helpottavat kasvukipuja myös. Apteekin mukava täti tiesi tämän kertoa. Itsepä en ole vielä ehtinyt sitä pienelle miehelle kokeilla, mutta ajatuksissa on kyllä ollut.

Veljenpojille lähtevä mustekalakin on vihdoin edennyt. Tämän tekemiseen tulikin uusia tuulia, kun antoi sen kesän olla rauhassa. Nyt on neljä lonkeroa jo tehtynnä ja neljäpä siis jäljellä enää. Ei se ihan täksikään jouluksi valmistu, mutta ehkä pian kuitenkin!

Pikkupimun ristiäiset olivat rauhalliset vaikka valmistelut venyivät loppumetreille. Kakkusen kuorrutus ei mennyt nappiin, kun tein sen kaulintamassalla. Turhautuneena jätin koristelun aamuun ja sepä taisi olla ihan fiksu idea. Aamulla tuli hyvä inspis ja lopputulos oli ihana. Itselle tuli mieleen ihan kirsikkapuunkukat ja sehän sopii pimusen elämän ensimmäisille juhlille!


Ristiäisten jälkeen alkoi minulla into saattaa loppuun aloittamiani ja suunnittelemiani asioita, jotka ovat jääneet todella pitkiin kantimiin. Siis näistä noiden kahden takimmaisen laatikoiden päällystäminen on ollut monen vuoden aikainen suunnitelma ja kolmas on ollut minulla muutaman kuukauden. Nyt kuitenkin päätin sen tehdä ja tästäpä sai kaikki kolme tyttöistäni pienet ja somat boksit pienille muistoille.

Joulun lähestyessä meillä pääsi tontun ikkunoille. Osalle piti etsiä uudet paikat, kun eipä meidän pienimies anna niiden olla rauhassa, jos ylettää niihin. Lisäksi innostuin vähän väkertämään pieniä diy-juttuja kotiin. Kauppalaput on meillä aina jossain hukassa, kuin myös kynätkin. Tiskipöydälle ostamani kuivausteline on ollut koko tämän ajan kaapissa pölyttymässä, joten se sopi hyvinkin tulla hyötykäyttöön. Lisäksi telineen saa tuosta nopsaan käyttöönkin, jos on tarvetta. Ehkäpä se tuosta helpommin tuleekin otettua kuin keittiön ylimmältä hyllyltä, jonne ei edes näe.

Edellisen ideani jälkeen ratkaisin myös minua vaivanneen mikronurkan ongelman. Maalasin joskus ikeasta ostamani pullon mustaksi ja sitten vähän juuttinarua sen kaulanymärille. Pihalta vielä pari mukavasti haaroittunutta oksaa ja hyvä tuli. Ajattelin ensin maalata oksat mustiksi, mutta ainakin nyt alkuun saavat olla noin. Tuohon vasemmalle puolelle on tulossa vielä kapea taulu, kunhan saan kehykset ostettua ja saan inspiksen taulun kuvasta.

Siinä samalla maalaillessa kokeilin myös lasimaljakon maalaamista. Se on tuo takana vasemmalla. Tämän maljakin maalasin siis mattamustalla spray-maalilla. Jäljestä tuli ihan kiva, kestävyydestä en tiedä. Tuon edeltävän pullon maalasin pensselillä ja liitutaulumaalilla. Pinnasta tuli aika kiva siinäkin. Se pysyy ainakin kuivaköytössä ihan hyvin. Olen nimittäin maalannut maustepurkkieni etiketit samalla maalilla lasipurkkien kylkeen. Ne ovat pysyneet hyvin.

Syksyisiltä netissä pidettäviltä käsityömarkkinoilta satuin ostamaan itselleni sappuan tekoon aloituspakkauksen ja sitähän piti näin Joulun lähestyessä kokeilla. Vähän jännitti miten onnistuin, mutta ainakin omassa käytössä ovat olleen ihan kivoja. Suurin pähkäily oli eteeristen öljyjen kanssa, kun en oikein osannut arvella kuinka paljon tippoja mukaan tiputtelisin. Suurin osa näistä lähti lähimmäisille joululahjoiksi. Ensi vuonna olisikin kiva, kun keräisi itse omasta puutarhasta koristeena käytettävät ruusunlehdet ym. Sittenpä tarvitsisi ostaa vain saippuapohja.

Ja laitampa loppuun kuvan itsestäni ja joulumekostani. Ostin Ommelliselta ihanan kankaan ja mekkonen-kaavan. Se oli nopea tehdä ja malli on just passeli minulle. Muutama kangas minulla ollut jemmassa juuri oikeaa mekkokaavaa varten ja taidanpa niistä ommella tällä samalla kaavalla kivat kesämekot!

Nyt mukavaa Joulun odotusta kaikille! Sehän on jo ihan pian ❤

3 kommenttia:

  1. Liekö talvi ja korona latistanut blogi-innon, sillä varsin hiljaista on ollut monessa blogissa. Eiköhän tahti kevään myötä taas vilkastu.
    Todella kaunis mekko. Olet taitava ompelija. Musta maali maustepurkkien kyljessä on myös erinomainen idea, jonka saatan kopioida.
    Myös mustekalan ohje kiinnostaa. Näyttäisi olevan kudottu, eikä virkattu?
    Joulu on jo ovella. Hyvää joulua sinulle ja pikkuisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli päätynyt roskaposteihin, mutta vastailen kuitenkin, että virkattu on 😊 muistaakseni ravelystä löysin 🤔😅

      Poista
  2. Teillä on varmasti ollut tarpeeksi kiirettä lasten kanssa, joten blogi jää silloin ymmärrettävästi taka-alalle. Eipä syksyllä ja talvella oikein ole puutarhassa mitään raportoitavaakaan. Keväällä on sitten uudella innolla entistä mukavampi palata kasvien pariin ja puutarhajuttuihin. Ristiäiskakku näyttää todella söpöltä.
    Hyvää joulua!

    VastaaPoista

Katsotuimmat